sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuun kooste



"Torstai 28.01
Eilen saatiin tietää ensi jakson lukujärjestykset... Byää, viisi tuntia kieliä viikossa. No onneksi meillä on 3 tuntia historiaa <3 ja musiikkia, vaikka olenkin siinä totaallisen surkea :D En osaa laulaa, en osaa edes ala-asteella opetettuja teorioita, en osaa soittaa mitään enkä omista rytmitajua, en sitten yhtään.
No mutta enköhän minä tästä keväästä selviä, katsotaan sitten ensi vuonna, josko painotteinen luokka ja saksan kieli verottavat liikaa voimia... ainakin harmikseni pääsen eroon kaikista taide ja tekemisaineista (paitsi siitä kirotusta liikunnasta, jos olisin voinut luopua..)
Tänään oli koulussa onneksi lyhyt päivä :3 Ekalla tunnilla pääsimme kavereitteni kanssa esittämään tähdistöryhmätyömme ja sain luvan tehdä seuraavan yksilötyön astrologiasta!! Eli teen tähtitieteen työn aiheesta, jolla ei ole nykyään enää suoraa yhteyttä tähtitieteeseen :D Keskityn siis historiaan!"

Koko tammikuun olen vain pyörinyt koulussa, tehnyt koulujuttuja vapaa-ajalla ja päässyt irti rutiineista kunnolla vain harrastuksissa... no jaa, kaipa tätä elämäksi voidaan kutsua, sillä valon pilkahduksia on näkynyt harmaudessa.



Olen piirtänyt, katsonut lempitvsarjaani Murdochin murhamysteerejä, lukenut kasan kirjoja ja saanut kasan kirjoja vain vähän luetuksi, sillä ajatukset pyörivät iltaisin ja viikonloppuisin lähes koko ajan saman asian ympärillä. Ihastunut, ihastunut, rakastunut, ihastunut parhaaseen ystävään.

Jos väittäisin tässä kuukauden itsetutkistelussa ja muussa lievän ahdistuksen tunnemyräköissä itseäni yhtään sen paremmin oppineeni tuntemaan, minä kylläkin sanoisin vain puolitotuuden. Mitä enemmän ajattelen jotain asiaa, sitä enemmän syntyy uusia ajatuksia, jotka ajatuskartan tavoin vain kasvavat ja kasvavat. Mutta jostain asioista olen nykyään varmempi, aavistan tietäväni ja haluavani jotain oikeasti.

Kyllä tässä kuukaudessa olen kuitenkin runojen kirjoittamiseltakin kirjoja kerennyt lukea! :D (kuten aina)
Yhteensä 7 kokonaista kirjaa ja kolme kirjaa jäi kesken. Sivuja luin 2091... nöf, olen hitusen pettynyt itseeni. Yleensä pääsen siihen yli 10 kirjaan kuukaudessa, mutta menköön nyt laiskuuden piikkiin tämä :D
Luin seuraavat kirjat:
Antoine De Sain-Exupéryn Pikku Prinssi
Delphine De Vigan No ja minä
Maggie Stiefvater Väristys
Jennifer E. Smith Tilastollinen todennäköisyys kohdata Se ainoa Oikea
Mikko Kalajoki Taas mua pohjaan
Katariina Leino Sirkusprinsessa
Kerstin Gier Safiirinsini

Kesken jäivät:

Maggie Stiegvater Häivähdys
Michelle Paver Sudenveli
Kerstin Gier Smaragdin vihreä

Paras kirja näistä luetuista on ehdottomasti Pikku Prinssi, rakastuin siihen syvästi <3 Se oli mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja ihana.
Muita hyviä oli Safiirinsini, koska Rakkaus ei katso aikaa on upea trilogia, josta pidän hurjasti :)
Ja jos nyt ensi kuussa saisi pidettyä pienen netti/somelakon...

lauantai 30. tammikuuta 2016

Särkynyt (runo)

Olen sisältä rikki
istun yksin vintillä
tuuli vinkuu ulkona
on niin kylmä ilman sinua.
Käärin villatakin tiukemmin ympärilleni
kuvittelen sen pehmeän kankaan olevan kätesi.
Sanoit kestäväsi ajatukseni
väitit etteivät ne satuta
Pelkään silti etten tahdo puhua
niin vakuutan sillä
en halua sinua särkeä,
kuten olen jo itselleni tehnyt
Pelkuri huutaa mieli
en uskalla puhua
Sieluni on palasina
hädintuskin kokoon takaisin liimattu
se pysyy kasasa vain ajatuksen voimalla
Tahdotko todella kuunnella?

tiistai 26. tammikuuta 2016

Päiväkirjaa 1

Jos leikitään, että minäkin osaan pitää päiväkirjaa? *kastaa sulkakynänsä musteeseen ja aloittaa*

Maanantai 25.01 Glitteriä

Olen tänään taas erittäin säihkyvä ihminen. Kirjaimellisesti, sillä kuvataidekoulussa leikin-säädin-sähläsin-sotkin tein taidetta ja koristelin töitäni, meh glitterillä! :D I h a n a a... ♡
Ja kotiin päästyäni olin sukanpohjista hiusrajaan asti enemmän tai vähemmän hopeisin kimalteleva, mutta se on vain hyvä asia. Sillä samalla, kun polttelin miltein sormenpäitäni kuumaliimassa sain kuvistöitä eteenpäin kummasti, kiitos tumman pinkin tyllin ja mielikuvituksen.

Älä ikinä ikinä anna minulle pitsiä, kahta tuntia aikaa ja hopeista liimakimalletta, oikeasti. Koska siinä tapauksessa voit kysyä vain itseltäsi olitkohan tekemisissä 4-vuotiaan pinkkiä rakastavan pikkutytön vai hetkellisesti hullaantuneen ja sekaisin olevan nuoren kanssa :D Voin vakuuttaa, kallistut taatusti siihen ensimmäiseen niin paljon minä kikatin, nauroin, hypistelin silkkejä ja kimaltavia kankaita. Sain "oi bling blingiä!"-hullaantumisen...

Mutta tulihan näistä töistänikin ihan kivoja, joskaan ei vielä täysin valmiita... (Lisää kimallusta tulossa siis)

Ennen kuvataidekoulua olin koulun kanssa katsomassa muutamia dokumentteja kaupungilla, se oli kivaa ja suuri osa niistä dokkareista mielenkiintoisia :) Aiheina olivat toiveet ja haaveet. Pisti niiden katsomisen jälkeen ajattelemaan miten jonkun suurin huoli on saada 14-vuotiaana rahaa perheen sähkölaskuun, kun minä itse vain hylkään miltein kaikki kotityötkin vain vanhempien niskaan... a
Ainut asia minkä oikeasti huomasin itse oli, että minä en osaa liikkua yhtään missään kaupungilla tai vastaavassa... ei ei, osoitteet ja maamerkit eivät sano tälle metsänasukille mitään.

Maanantai sinällään oli muuten hyvä päivä :3 Se oli oikein erinomainen, koska pääsin taas vetämään kaiken ihan överiksi harrastuksissa ja sivistämään itseäni koulussa, jop. Ihan hyvä saavutus näin heti viikon alkuun, jota edelsi maailman laiskin viikonloppu, jolloin kännykästä loppui akku aivan liian monta kertaa.

Tiistai Monologia

Vain minä olen näin hikke ja rakastan koulua:

Olemme odottaneet vartin kuvataiteen opettajaa koulussa käytävällä. Onkokohan hän myöhässä? Sairaana?Viitsisikö joku mennä kysymään kansliasta? Saamme hyppytunnin.

Opettaja ilmestyykin paikalle puoli tuntia myöhässä ja me muutamat menemme tunnille kuitenkin :D No, olisin piirtänyt joka tapauksessa, parempi tehdä se luokassa kuin käytävällä.

Piirsin siis kuvataiteen tunnin, miltein koko seuraavan tunnin, koska luokassa oli niin kova meteli, joten opiskeluun ei pystynyt keskittymään, piirsin vielä sitten seuraavankin tunnin. Joo ja niin mitäs teinkään varsinaisesti koulussa? Jaa, no piirtelin.

Teatterikerhossa pääsin opettelemaan puolen sivun opettajan monologiani. "Huomenta kaikille. Koen nyt velvollisuudekseni..." Että siinä sitä höpöttelin ääneen tunnin verran. Ainut tyhmä puoli oli se, että jauhettuani tunnin surusta, velvollisuuksista, muistoista ja kuolemasta olo ei ollut enää ihan niin pirteä... ja loskakeli alkoi :'(( En tykkää, en tykkää.

Ei nyt ihan vielä... Inhoan jo nyt tätä harmautta.

Vähän kimalletta ♡

maanantai 25. tammikuuta 2016

Hiljaisuudessa ikävä herää

En tykkää ihmispaljoudesta, en tykkää melusta. Pidän sinertävän metsän iltapäivän hiljaisuudesta, tykkään hiljaisuudesta, joka laskeutuu tyhjään huoneeseeni iltaisin. Se on syvää hiljaisuutta, sellaista kuin metsässä.

En pidä nälvivistä huudoista, vaikka ne eivät olisi minulle tarkoitettukaan, en pidä siitä riipivästä tunteesta, joka valtaa minut kuin nälkä pikkulapsen. Äiti -ruokaa, se huutaa sisälläni. Se tahtoo jotain, se tahtoo, että tämä ikävä lakkaa, se on kuitenkin koukossa siihen narkomaanin lailla. Lisää lisää, mene pois tuska, tahdon silti vielä vähän... jotta muistan, jotta tunnen edes jotain.
Pieni sarvipäinen olio huutaa ikenet ammollaan, kätkeytyy ihmisen hahmoon, mutta kukaan ei tunnista sitä.

Sillä se on minun sisälläni.

Aivan kuten sekin minäkin tunnen itseni välillä erilaiseksi. Yksinäiseksi, vaikka istuisin ihmisten ympärillä, koska kaikki he ovat piiloutuneet jonkin taakse, kirjan, kännykän.
Istun sanattomassa hiljaisuudessa ja sisälläni vuokralla elävä olio vinkaisee. Huomaa minut.

Se houkuttulee minut - varsinkin yksin tyhjässä huoneessa - sulkemaan silmäni ja ikävöidään sinua. Ja silloin hiljaisuus muuttuu, se alkaa elää aivan kuten luokkahuoneessa. Tuuli on kuin ne takapulpetin kuiskaukset, auton valot hetkellisenä seinällä muistuttavat ohi kiitävää naurahdusta.

Hiljaisuus... yksi ajatus jyskyttää mielenpohjassa, olisipa jo kesä ja tämä kaikki ohi.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Totuus ja tunnustus

Kaikki lentelee mun sisällä ympäriinsä, ihan kuin joku viskoisi tavaroita alas hyllyiltä, rikkoisi osan ja järjestelisi kaiken uudestaan ilman lupaani. Olen aina jostain joulukuun lopulta asti kelannut yhtä samaa asiaa mielessäni, uudestaan, uudestaan, poistaen jotain, lisäten uusia ajatuksia rikkimenneiden tilalle, aina vain yhä uudelleen ja uudelleen, joka ilta.
Olen yrittänyt kirjoittaa sen ylös ja sainkin sen - tapahtumien kulun, en tätä huonoa oloa. Sen olen piilottanut sisääni, purkanut välillä pieniä palasia runoihini. Ehkä, jos sanon sen kerran suoraan, menisikö se sitten pois ajatuksistani, edes hetkeksi?

Koska tiedän, että tätä jäljellä vielä monta kuukautta. Tammikuun olen jaksanut, mutta nyt tuntuu, että tarvitsen paikan mihin kirjoittaa kaikki tämä moska, joka päässäni liikkuu. Koska en ole pystynyt itkemään sitä vielä kertaakaan kunnolla ulos, tänäänkin vain muutama kyyneleen... Koska en kestä tätä enää... ei se ole salaisuus, mutta en halunnut ihmisten tietävän. Nyt te saatte kuulla.

Olen ihastunut parhaaseen ystävääni, tyttöön, jonka tulen näkemään vasta joskus kesällä seuraavan kerran.

Ihastunut parhaaseen ystävääni, kirjoitettuna se ei edes kuulosta niin pahalta. Samaa sukupuolta olevaan, se oli pieni shokki, tyttöön. En mä ole lesbo, tai biseksuaali tai mikä ikinä onkaan homoseksuaali, sitä minä hoin liikaa... Väärin väärin, huusivat aivot ja hälytyssireeni ujelsi päässäni, kun vihdoin uskalsin edes ajatella vaihtoehtoa.
Aluksi en uskaltanut tai edes halunnut kertoa kenellekkään, aattelin tämän menevän ohi. Pakkohan sen olisi.

Se ei mennyt, unelmointi ja ties mitkä muut hämärään huoneeseen kuiskatut toiveet jatkuivat... Muutaman pienen keskustelujen jälkeen ystäväni sai tietää ja pam, tässä sitä ollaan. Osittain murtuneena, osittain sekaisin ja onnellisena.
Ihastuneena sielunsiskooni, rakastuneena parhaaseen ystävääni.
Rakkaudessa ei ole mitään oikeaa tai väärää, mutta tämä on outoa. Ja lisäksi ainut ihminen, jolle oikeasti olen puhunut tästä on paras ystäväni eli ihastuksen kohteeni.

Ei yhtään hankalammaksi voi enää mennä ei. Joinain päivinä pelkkä ylös herääminen tuntuu vaikealta, minulla on aivan älytön ikävä ystävääni ja nyt vielä tämä. Miksen vain voisi sulkea silmiäni ja herätä sitten, kun on taas kesä?
Koko tammikuun olen joka ilta ajatellut kaikkea, joka yö unelmoinut ja haaveillut, joka aamu herännyt tietoon, että olen yhden askeleen pidemmällä. Ehkä helmikuu menee paremmin, ehkä.

Pieni tyttö katselee itseään peilistä, sulkee silmänsä ja napsauttaa kuvitteellisen päiväkirjansa kiinni. Kyllä tämä tästä, hän ajattelee. Kyllä tämä tästä, tämä kuuluu nuoruuteen, tämä on normaalia.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Rakkausrunoja

Lämmin tunne kehossa
kutittelee sydänalaa
härnää minua,
kiusoittelee kuvitelmista.
Lumisade poskilla,
valkoista taikuutta ripsissä,
pakkassumua ilmassa.
Jääkiteitä hiuksissa,
enkeleitä hangessa...
Kumpa olisitkin täällä,
voisin näyttää sinulle jotain kaunista,
uskoutua pienistä haaveista.

***

Rakennan pientä temppeliä sinulle,
luonnonpuista ja kivistä
yhtä vaaleista kuin hiuksesi.

Siitä tulee valkea huvimaja
jossain metsän keskellä.
Kaukana melusta, mutta lähellä järveä.
Eikä sinun tarvitse kuin vilkaista,
niin rakastut siihen.
Sinne tulee pitsiverhot,
seinille maalauksiani,
lattialle vanha räsymatto.

Aina tuoreita kukkia maljakossa,
ja sinä.
Siellä istuisit sinä kirjojen keskellä,
yksi mustetahra nenässäsi,
päiväkirja edessäsi.
Ja minä suutelisin sinua hellästi.

Temppeli jumalattarelleni olisi valmis.

***

Mielessäni kiljun
haluan hänet
haluan haluan haluan
kuin uhmaikäinen
intän ääneti maailmalle

Mä tahdon sut.

Suljettujen luomien takana
näen kaiken kauniina
Yksi täydellinen ensirakkaus
tilaan katse luotuna
korkeuksiin

Tämä on nyt jo tarpeeksi
katkeran ihanaa...
Jos vain joku voisi tehdä
tästä totta ja syvällistä.

***

Pieni lepattava varjo
niiden tuhansien soihtujen joukossa
Sieluni sykkii sinulle
muovaa sydäntä tähtien energiasta
leikkii sokkoa tyhjiössä
etsii sinua galakseista
Minä lennän sen mukana
kohti mustaa-aukkoa
kohti 160 biljoonaan valovuoden tyhjyyttä

Ääni ei kanna
happi loppuu kohta

Missä olet

Löysin ehkä palaset joiden kerrotaan olevan sinä
mutta missä sielusi on
Sillä sinne en enää löydä
aika välissämme on tiellä
tuhrittu kivulla
pienellä salaisuudella

Pyydän, neuvo tie sinne takaisin
olen eksynyt rakkauden tähdistöissä

***

Katselen järven laineita,
taivaanrannan punerrusta
auringonlaskun kultareunaa.

Varpaan pää piirtelee ympyröitä veteen,
lauturi on vanha,
se natisee, kun kuulen askeleet,
rantaan hiljaa hiipineet.

Ne kuuluvat sinulle,
hopeisen helmitiaran omistajalle,
kesän keijulle.
Ojennan sinulle käteni,
istuudut viereeni.
Syke kiihtyy,
lokki kirkuu jossain kaukana,
tunnen hengityksesi,
siipiesi hyväilyn
iholla.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Onnellisuus on pienestä kiinni

Don't wait for the perfect moment, take the moment and make it perfect.



Tunteita on välillä niin hankala puhua sanoiksi, sanoja pukea lauseiksi. Ensin tuntuu hyvältä ja ilo kuplii sisälläni, sitten iskee jokin demoniajatus ja eheä onnellisuuskupla särkyy palasiksi. Olen vuoristoradan huipulla, kiljun ja laskeudun nytkähtäen maahan kilometrien tuntivauhtia. Uudelleen ja uudelleen, jonotan mielen vuoristorataan. Miksei kukaan kertonut mulle, että kasvaminen tuntuu tältä?



Kirjoitan näköjään tässä talvella paljon runoja, tunteet on helppo vain kirjoittaa mielikuviksi, mielikuvat laittaa säkeiksi... Rivien välistä voi lukea totuuden, sillä ne kyhäelmät, ylös oksennetut ajatustulvat jankkaavat lähes poikkeuksetta vain kolmesta aiheesta, rakkaus, ystävät, ihastuminen. Niistä kaikista yhtä aikaa ja yhdestä samasta aiheesta...



Kuitenkin tämä ajatusvirta pysähtyy välillä, maalatessa savityötä, uppoutuessa tv-sarjaan, hyvään kirjaan teetä siemaillessa, se pysähtelee koulussa. Silloin minä vain hymyilen ja nauran oikeasti, kikatan onnellisena. Koska onnellisuus ei ole suurta, sen on pieniä asioita, valo pilkahduksia harmaudessa. Sitä on hymy ystävältä, lumiset koivunoksat koulumatkalla, kouluprojekti, johon voi liittää potterit.

Tyttö katselee lumista maisemaa, vilkaisee sivullensa ja hymyilee hämärtyvälle kuulle. Toivoo, että voisi nyt vain käpertyä kissan tavoin makuulle takkavalkean eteen ja antaa jonkun rapsuttaa korvan takaa. Kehrätä tyytyväisenä elämästään...
Lumihiutale sulaa tytön ripsiin, näyttää kuin hän itkisi, mutta sisällään ruskeatukkaisella on vain valkea omenapuu, rauha ja kesän odotus talven pimeydessä.


lauantai 16. tammikuuta 2016

Ajatuskävelijän elämästä...

Tähtien soittoa aamuyöstä
harsomaisia kankaita
sivelen solisluutani
pystyn kuvittelemaan
sormieni paikalle

huulesi

yksinäisiä kuiskauksia
Avaan silmäni
tuijotan ruusutapettiani


Siis tänään on jo lauantai... koko viikko on vilahtanut silmissä ja minä en ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Olen kirjoittanut kaikenlaista, kasan huonoja runoja, jatkan kesken olevaa "romaaniani", joka perustuu mun omaan elämään...
Ja sillekkään en saa kunnolla jatkoa ennen kuin vasta joskus kesällä.

Tää viikko on kulunut tasaisesti eteenpäin, olen vain ajatellut aivan liikaa asioita, tuijottanut eteeni, herännyt kouluun, tullut sieltä pois ja avannut kännykän. Huoh... pitäis ehkä ryhdistäytyy herämään ja avaamaan silmät taas elämälle kunnolla. Hylätä ne ajatusmyrskyt hetkeksi ja vaikka kirjottaa ne kertaalle tänne, hymyillä ja jatkaa eteenpäin... Ajatuskävelijä, se sopisi sanana kuvaamaan minua nyt.

Liityin finfanfun-sivustoon viikon lopulla ja rakastuin uudelleen Potterfanficceihin <3 Jei... oon viimesen kaks päivää vain ahminut niitä silmilläni :D Että jooh, ei mittään addiktiota mihinkään suuntaan...
Ja sain jopa kirjoitettua yhden oman potterficin, jonka julkaisemista tässä harkitsen :)


Leijuvat palaset ympärilläni
kuin hidastetussa filmissä,
Palaset, jotka hetki sitten olivat vielä
se pieni tyttö peilissä, minä.

Auta mua,
mä oon palasina.
Opeta mut lentämään,
hymyile mut ehjäksi.

Kuiskaa mulle, että mahdoton on mahdollista,
että tää ei oo sitä miltä tuntuu.
Sano mulle, että tuuli ei leiki enää kaislikossa,
kerro mulle rakkaudesta.
Sano, että tää olis mahdollista…

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kuvista ja ennustamista

Outoa kuinka joululomalla ei tule tehdyksi oikein mitään, sitten alkaa koulu ja harrastukset niin tapahtuu kaikkea... viikko alkoi minulla kylmästi, lumisesti, mutta hyvin! Kaikki alkoi taas tällä viikolla kerta rysäyksellä :D Entäs teillä?

Maanantaina alkoi kuviskoulu... Wuhuu!! ♡ Loistavaa, sain maalata miltein koko tunnin savityötäni, savisesta kirjanpuolikkaasta nousevaa kättä, jolta kylläkin puuttuu vielä nimi.
Miltein puolitoistatuntia pelkkää saven maalaamista, paratiisin portit aukesivat! Ja se työrauha, olimme välillä täydellisessä hiljaisuudessa. Miksei koulussa voi ikinä olla niin? Ja vaikka välillä minä ja ystäväni ryhdyimmekin pälättämään :D niin siltikin työt edistyivät ja hyvä olo säilyi.

Voin vakuuttaa, ett lopputulos tästä on taas jotain ihan muuta

Kuvispläjäys senkun jatkui heti tiistaiaamuna, kun matikassa oli geometriaa ja heti sen perään kuvataiteen tunti. Tykkään grafiikasta mitä tehtiin... ja piirtelin paperille viimeisimmälläkin tunnilla :) En vain ehtinyt kuvata merenneito piirrostani...

Ja taiteen tekeminen (köh, höpöttäminen) alkoi toisaalla tänäänkin, kun teatterikerhokin alkoi, jes!

"Ennustettiin" postikorteista tämän vuoden tapahtumat. Se oli oikeasti mielenkiintoista! Eli kasasta vanhoja postikortteja otetaan yksi ilman tietoa minkä saa ja sen jälkeen tulkitaan se. Minulle ennustettiin se, että tänä vuonna joku tai minä itse puolustan jotakin itselleni läheistä asiaa/ihmistä. Ja se kyllä käykin elämääni hyvin tällä hetkellä. Seepian värisestä kortista omasta mielestäni välittyi kulunut, vanha, kovia kokenut tunnelma. Vähän epäluuloa ehkä ulkomaailma, mutta luottamusta ja läsnäoloa.

Mä pyysin lumisen joulun, en tammikuuta..

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Pikku Prinssi

"Te olette samanlaisia kuin minun kettuni oli aluksi. Se oli vain aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa."

Osaan milteinpä ulkoa Pikku prinssin kuuluisimman monologin. Sen minkä kettu esittää tavatessaan pellavapäisen päähenkilömme. Se monologi on kaunis, mutta ei lempikohtani. Rakastuin sivuun 72 ketun sanojen takia. (Ja koska tämä kirja on julkaistu 1951, vanhojen kirjojen tuoksu ♡)

Vaikka tämä kirja onkin vain 91 sivua, se on tarina, jonka voi lukea kahdella tavalla.
Pikku prinssin voi lukea satuna, tai sen voi lukea tarinana, yrittää miettiä sen sisään kirjoitettua sanomaa. Isot ihmiset eivät tajua. Aivan kuten kertojamme sanoi, heille pitää selittää asiat moneen kertaan. He eivät näe boakäärmeen sisällä olevaa elefanttia, he näkevät hatun.

"Ainoastaan sydämellä näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

Pidän tästä tarinasta, pidän sen haikeudesta, surullisuudesta, viisaudesta. Sen vertauskuvat ovat mielenkiintoisia, naiset ruusuina, kesyttäminen rakkautena, ystävyytenä ja huolenpitona. Rakastuin tähän.

Jokaisen täytyisi lukea tämä.
Pikku prinssi on uskomaton tarina, kaunis satu, ihmeellinen tarina, se on klassikko. Tämä tarina herättää ajatuksia. Voiko muuta sanoa? Sen sanoma osuu ja uppoaa minuun, samoin kuin myös sitaatit.

"Se, mikä on tositärkeätä, on näkymätöntä."

lauantai 9. tammikuuta 2016

Kaislikon suhinaa (runo)

Kaislikon suhinaa,
kaipaan aurinkoa.
Haluan laiturille istumaan,
kaipaan sinua.
Tahdon mökille kuuntelemaan
järven pieniä laineita.
Kietomaan kätesi ympärilleni,
tahdon sinut kertomaan, että kaikki
on hyvin.
Että maailmassa on jotain hyvää.

Kaislikon suhinaa,
kuulen pääni sisällä
vaimeasti yhä uudelleen sen.
Lokkien kiljuntaa.

Olen kyllästynyt tuijottamaan ulos ikkunasta,
luokassa, kotona.
Olen laskenut verhot alas.
Kuinka paljon ihminen voi kestää,
kuinka paljon?

Kaislikon suhinaa,
tuulen leikkiä,
kuulen ihmisten vaimeaa puhetta.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kirjastosta lainattuja

Ainut asia, joka sai minut tarpomaan ulos -13° pakkaseen sen sijaan, että voisin kyhjöttää kotona peiton alla on:

Kirjasto.



Ja täytyy sanoa, että sinne minä kävelinkin ja lainasin pinkan kirjoja, jotka järjestelmällisesti tungin viralliseen kirjastokassiini :D Onneksi en sentään tänään, koska nyt siellä on jo -20... *hampaiden kalinaa*

Täytyy sanoa, että tämä vuosi on lähtenyt mukavasti käytiin kirjojen puolesta :D Kuusi päivää kulunut ja kolme kirjaa on jo ehditty lukea.

Kierstin Grien Safiirin sini
Rakkaus ei katso aikaa-trilogian toinen osa
Ihana kirja, aivan ihana. Juuri sellainen minkä lukee päivässä, uppoutuu heti ja odottaa innolla jatkoa. Rakastan aikamatkusta ja tässä se on parhaimmillaan yhdistettynä fantasiaan ja rivien välistä pilkistävään huumoriin. ♡ Ainut mikä aavistuksen verran häiritsi on päähenkilän Gwendolyn sydänsurut... ne oli kuvailtu jotenkin liian teennäisiksi.
Mutta muuten loistavaa! Ja sivuja tästä ihanuudesta kertyikin jo 360 :)

Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata Se ainoa Oikea
Lentokentällä, matkalla isänsä ja hänen uuden vaimonsa häihin, kirjan päähenkilö Hadley tapaa Oliverin, salaperäisen britin. Kaksikko tutustuu 7 h lennon aikana toisiinsa paremmin ja ensirakkauden liekki leimahtaa. Mutta entä perille päästyä?
Iiiihanaa romantiikkaa ♡ ilman ylimääräistä siirappista koheltamista. Täydellistä lomalukemista, nopeaa ja tarpeeksi mieltä kutkuttavaa. Pidin!

Mikko Kalajoen Taas mua pohjaan
19-vuotiaan pojan mielenterveysongelmista, elämästä, kasvamisesta, rakkaudesta ja musiikista. Vanhemmat uskovaisia ja mieli tekee perustaa rockbändi kavereiden kanssa.
Ei ihan minun tyyliseni kirja, mutta luettuani hieman eteenpäin pääsi tähänkin sisään. Pitää vain olla kiinnittämättä kiroiluun. En ehkä mihinkään lempikirjoihin laske, mutta valvotti kyllä puoleen yöhön :D
Kirjassa punoutuivat hyvin yhteen todellisuus ja nykypäivä kuin myös päähenkilön lapsuus. Sopivan pituinen kirja, koska 212 sivua menee hyvin, eikä tahdo tuntua tässä mitenkään pitkitetyltä vaan tapahtumat etenevät omalla painollaan sutjakasti.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Lunta ♡




Jotain valkoista ja pehmeää, joka narskuu kengän alla. Sitä on leijaillut maahan, se kimaltaa ja levittää jäisen huntunsa ympäri metsää. Pari senttiä valkoista utua..



Lumi on tullut, pakkasneito on leikkinyt kuurupiiloa kuun kanssa yöllä. Ikkunoihin on jäänyt jääkukkia, kuusien oksille lumihiutalekumpareita. Niityt ovat jääneet lumen alle, metsälammikot jäätyneet.



Talvi on vihdoin saapunut.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Lauantai

Hymyilen,
tänään elämä tuntuu helpolta.
Nauran,
ilman mitään huolia.
Tuntuu kuin se mielenmyllerrys
olisi vain pieni pala minun historiasta,
jäljelle jäi hehkuvan hiilloksen lämpö,
kuvitelmat, jotka yhä
valtaavat mieleni yöllä,
ne ruokkivat mielikuvitusta.
On helppo hengittää,
ajatuksissa ei ole aamuruuhkaa.

•••

Aamusella luin Safiirinsini-kirjan loppuun.. en muistanutkaan tätä näin hauskaksi! Ulvoin naurusta moneen otteeseen :D Täytyy heti saada käsiin se kolmas osa tästä trilogiasta. Sitten Rakkaus ei katso aikaa-sarja olisi luettu kahteen kertaan :) On niin ihanaa, kun lomalla ehtii lukea aamullakin...

Apuwa, kouluhan alkaa minun kohdallani alle viikon päästä... Aina kaikki lomat katoavat ja vilistävät ohi silmissä! Ja muka pitäisi saada kerättyä voimia kouluvuoden puolikasta varten... hah :D Loikoilen pitkälle päivää sängyn pohjalla, munko muka pitäisi saada itseni ylös ennen seitsemää?

No kaipa siihen arkeen tottuu taas. Ja voisi alkaa tässä lomalla totutellakin, sillä yksi projektityön on pahasti kesken...
Lauantaina kävin törsäämässä toisen jouluna saaduista lahjakorteistani :3 H&M:ltä mukaan tarttui kaksi ihanaa vaaleaa puseroa ja kahdet housut, joissa toisissa söpöt sydämen muotoiset mustat "nahkapaikat" polvissa! Olen näköjään hullaantunut sellaisiin valkoisiin pitkähihaisiin, jossa on jotain pitsiä tai röyhelöä... vaatekomerosta löytyy jo kai neljä erilaista sellaista :D

Illalla olin vastapäätä asuvilla naapureilla kylässä... ne marsut ♡
Ai ole ihanimpia, toinen ruskea valkoisella töyhdöllä ja toinen suloinen mustavalkoinen, jonka sain syliini asti.

Nyt tekee niin kovasti mieli saada joku lemmikki, ehkä kissa... koska ne ovat suloisia, sellainen mustavalkoinen tai harmaa raidallinen =)
Ja aloittaa herkkulakko... koska tänään mussutin kasan ties mitä.... klups. Ja voisihan siitä pari kymppiä pyytää, jos oikeesti saan tämän lakon joskus aloitettua ;) Puhumattakaan tästä kännykästä eroon-vieroituksesta :D


perjantai 1. tammikuuta 2016

Tämän hetken runoilua II

Kukkia hiuksissani
siirrän korvan taakse hiussortuvani
täydellistä
Sateenkaari pääni päällä
sormeilen hameen helmaa
odotan kimelmöintiä...

Ei näin,
ei tuollaista
ei tarina saa liian täydellistä
Ruttaan paperin,
kasten sulan musteeseen
ja kirjoitan uudestaan

Hiukset tuulesta sekaisin
istun kivellä maassa
kohotan katseeni männikköön

Ei,
paperi lentää roskakoriin
kirjoita tästä tunteesta

Vesisateessa
kengän kärket mudassa
katson taivaalle
Hiukset märkinä
seison siinä
avaan suuni huutaakseni
putoan kuraan polvilleni
mutta ääntä ei tule
hameen helmat rypyssä
kaiverran jotain maahan
sade sotkee sen

Sekaisin
kuiskivat ympärilläni seinät
Raapustan paperille kaaria,
odottaen
kirjoitan itseni tähän tarinaan
miltein itkien

Tämän hetken runoilua I

Kesäinen taivas
pilvimeri edessä
seison nojaten sinuun

kaadun hiekalle
tummat pilvet hämärässä
tyhjää vieressä

Kiedon kätesi kaulaasi
hapuilen tyhjyyttä

Et sä ollu siinä
se on vaan mielikuvitusta
pelkkää kukkatapettia
tuijotan seinää
ja suljen silmäni

Haluan olla jo kanssasi