sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kävin Tallinnassa :3





Niin, että mitäs sitten lopulta ehdinkään tehdä tällä viikolla? Mm.. *vilkaisee kirjakasaansa ja lattialla lojuvia suklaakonvehtipapereita* Jops. Ainakin luin :D
Viikon tärkein tapahtuma taisi olla se, että pääsin Tallinnaan! Mukavaahan se on välillä päästä "ulkomaille". Ei se siltä paljoa siltikään tuntunut, koska Suomessa on lunta ja loskaa, astuin ulos Tallinnassa suoraan loskalätäkköön. Virkistävää vaihtelua, todella.

Listaan tähän perään heti matkan huonot puolet, jonka jälkeen alan hehkuttamaan muuta...
• hotelli oli pettymys, siitä jäi vähän karvas maku suuhun (varsinkin aamiaisesta, koska se ei täyttänyt toiveita)
• Palaamatkalla merellä oli turhankin paljon merenkäyntiä...







Mutta se Tallinnan vanhakaupunki <3 Oh, ne kaikki rakennukset olivat ihania, kaikki pikkukujat ja varsinkin tuuliviirit! Rakastuin siihen, että ne tiet mutkittelivat ja kaikki talot näyttivät erilaisilta :)
Taisinpa minä jopa löytää yhden Viistokujan ♡ (tai ainakin jos Potterit olisivat realistisesta maailmasta niin sitten...) Ja yhden kahvilan kyltti näytti ihan Vuotavalta noidan kattilalta :O



Löysinpähän reissulla ainakin muutaman suloisen kahvilan, räpsin kasan kuvia ja sain kahdet kivat korvikset! Ja olin hetken ajan lomasta muuallakin kuin kotona sängyn pohjalla kirjaa tai puhelinta lukien. (oli minulla kyllä romaanikin mukana)
Että kivaa oli loppujen lopuksi! Lomasta jäi ihan virkistävä olo :3
Maanantaina minä kävinkin kirjastossa, ti-ke Tallinnassa, torstaina ja perjantai kului nukkuessa ja lukiessa, lauantaina sain raahattua itseni ulos ja sunnuntai nyt kuluu tässä paraikaa :D



Ostelin :3


Kirjoista ehdin kokonaan lukea Tiina Lehtinevan Piparminttupojan ja Elena Madyn Vaihdokkaan. Molemmat niin hyviä kuin myös osaltaan välillä turhan epäuskottavia. (Jälkimmäisestä tulossa kirjapostauksen tapainen)
Ja tästä pikku välikirjasta höpisen hitusen tähän postauksen loppuun:)

Sivuja 162
Kustantaja: Aikamedia

Piparminttupoika kertoo 19-vuotiaasta Lotasta, joka sairastaa syöpää. Tärkeän leikkauksen jälkeen Lotta saa sairaalassa huonetoverikseen uuden tytön Emilian. Tämän kautta hän tutustuu Jooaan, piparmintuista myös pitävään herrasmieheen, joka tuntuu välittävän Lotasta ihan sellaisena kuin tämä on.

Ensin tunsin samaistuvani paljonkin kirjan päähenkilöön (samoja kiinnostuksen kohteita, lukeminen, maalaaminen jne.), mutta päädyin raivostumaan tämän kirjan rakkaustarinan suhteen. Liian nopeasti etenevä... taas kerran.
Ihan kiva kirja jokatapauksessa, jotenkin osa hahmoista vähän epärealistisia ehkä. Ainut asia, mistä ihan vilpittömästi pidin tätä lukiessa oli kaakao ja piparmintut, ne olivat söpöjä yksityiskohtia juonessa.

torstai 25. helmikuuta 2016

Kerjäläinen

 Olen maassa polvillani
kerjään turhaan
kukaan ei katso, kukaan ei välitä

Joku ehkä vilkaisee,
muttei viitsi katsoa syvemmälle
Katso sinä.

Katso, lue se kasvoistani
tarvitsen sinua
tarvitsen sittenkin lisää toivoa

Sillä sitä ei voi olla liikaa
ei sodassa eikä rakkaudessa.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Tällä lomalla (ja turhan paljon mustavalkokuvia)

Kuulokkeet korvissa lojun sängyn pohjalla yöpuvussa vielä puoli yhdeltä päivällä. Kirja auki nenän edessä, villasukat lojuvat lattialla läksykirjojen seassa.


Neiti Pitkätossu toivottaa teille hyvää huomenta


Viikonlopun minä kulutin lukemalla keskeneräiset kirjat loppuun, selaamalla kännykkää, lähettelemällä muutama sata viestiä ystävälle, olemalla ulkona tuttujen kanssa ja kirjoittamalla romaania. 
Ja nyt alkoi loma, jes! Luin tässä Jane Austenin Viisastelevan sydämen ja Michelle Paverin Suden veli nimisen kirjan loppuun :3 Ensimmäiseksi sanottu teki minuun niin ihanan vaikutuksen, että aion tasan tarkkaan tutustua Janen tuotantoon enemmän! ♡



Tiedättekös sen tunteen, kun alatte tekemään jotain ja koko ajan sydänalassa kutkuttaa, että tästä tulee täydellistä, tästä tulee ihanaa? Koska minulla on pyörinyt sellainen olo siitä lähtien, kun aloin kirjoittamaan omaa romaaniani.
Minulla on alle 10 000 sanaa kirjoitettu, mutta auta armias, olen siitäkin huolimatta puolivahingossa suunnitellut jo kaiken, kantta ja omistuskirjoitusta myöten :D
Koska jos en kerran löydä kirjaa, jossa päähenkilö ihastuu parhaaseen ystävään, niin minähän kuule sitten kirjoitan sellaisen. Jos en löydä kirjaa, jossa olisi tarpeeksi runoja olematta tylsähtävä runokirja, kirjaa, jonka kuvitus olisi haurasta ja kaunista (okei, sellaisia olen nähnyt ja lukenut ♡), ja jossa kerrankin rakkausasiat eivät etene liian nopeasti. Noh, sanotaan muutama vuosi niin tämä on epilogia myöten valmis.

Tällä lomalla minä kirjoittamisen lisäksi aion ainakin myös piirtää, lukea vielä vähän lisää ja nukkua pitkään aamuisin!
Ja sitten voinkin taas aloittaa koulunkäynnin... huoh.

Löysin kadoksissa olleen sormuksen.


Eilen minä kävelin lumisissa metsissä, piirtelin kaikkea sekalaista, mutten mitään onnistunutta :D ja letitin hiukseni (olkaa ylpeitä, mulla ei oo ikinä hiukset kiinni.) Ja kuuntelin kerrankin jopa jotain suomalaista musiikkia.

Mitäs te aiotte tehdä lomalla? :)




lauantai 20. helmikuuta 2016

Viisi kirjaa-haaste

Kiitokset haasteesta sielunsiskolleni ♡

Kirja, jota luen parhaillaan
Jane Austenin kirjaa Viisasteleva sydän, olen rakastunut tähän kepeän romanttiseen Austenin kirjoitustyyliin, ah <3

Kirja, josta pidin lapsena
(Kysytään tytöltä, joka lasketaan vielä ihan lapseksi, juuh... :D) Jos sanoisin, että Katyn toimet Susan Coolidgenilta, se on minun pitkäaikainen rakkaus kesämökillä.

Kirja, joka jäi kesken
Hävettää myöntää, mutta en ole ikinä saanut luetuksi Outolintu-trilogian viimeistä osaa...

Kirja, joka teki vaikutuksen
Tämä on hankalin näistä. Hmm... L. M. Montgomeryn Anna-sarja ♡ Se vain on edelleen lempikirjojani, siinä olevat rakkaustarinat, sukulaissielut... kuolema, elämä ja haaveet kulkevat niissä käsikädessä koko sarjan ajan.

Kirja, johon palaan
Pamela Hawkenin Ann lentoemäntänä, sen juoni saa minut ihastumaan vanhoikin kirjoihin uudelleen ja uudelleen.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Usva

Kuljen pää usvan keskellä, tyhjää tyhjää... Kuljen mieli unelmissa, tummassa paidassa, jonka pitsiset hihat päästävät tuulen läpi. On kylmä. Paljaat varpaani uppoat suohon, tekisi mieli käpertyä vain maahan nukkumaan. Antaa suon tuudittaa uneen ja herätä vasta joskus, kun tämä usva helpottaa.

Usva valtaa mieleni inspiraationhyökyaallon tavoin. Aivan kuten silloin historian tunnilla, oli vain pakko alkaa piirtämään jotain.
Usva viettelee minut uneksimaan.

Se muovaa toivosta kuvitelmia, omenankukkia, metsäpolkuja, suudelmia mustikanvarpujen keskellä.
Puhaltaa niihin elämän ja leikkii sielullani, varastaa sydämeni. Se ei välitä oikeasti, mutta antaa minun tulla leikkiin mukaan.
Välillä maailman tuulet puhaltavat metsääni ja usva katoaa hetkeksi. Silloin minä hymyilen varovasti ja suljen mieleni. Pystyn olemaan onnellinen leteistä päässäni, hyvästä kirjasta.
Aamuyöt ovat pahinta aikaa usvalle. Silloin se pystyttää itselleen teltan suonlaitaan ja jää asustamaan vähäksi aikaa mieleeni. Se avaa tietoisuuden portit ja alkaa esittämään kysymyksiä puolestani.

Tiedän, että sinä olet tämän suon toisessa päässä. Ja minun täytyy vain odottaa ja kävellä tarkoin valituin askelin. Välillä aurinko pilkistää pilven takaa ja luo sateenkaaren.
Sen toisessa päässä olet sinä. Sinne minä tahdon mennä, sinun luoksesi ja polkuni nyt sattui kaartumaan tälle suolle... kai silläkin on jokin merkitys.

torstai 18. helmikuuta 2016

Ajatustenpurkua

Se on hassua.
Että kuinka välimatkaan ja tunteidenmyräkkään voi tottua. Alan oppia mitä tehdä, jos ontto olo valtaa minut, alkaa kivistämään rintaa ja ajatukset laukkaavat kaikessa kamalassa, tai kuvittelen kaikkea ihanaa.
Ja tajuan, että se ei olekkaan totta, putoan unelmistani kylmälle maalle. Se sattuu ja silloin minä kirjoitan.

Se on hassua, että kuinka ihastuminen parhaaseen ystävään tuntuu luonnolliselta, mutta siltikin - aina, kun yrittää puhua mielessä rojahtaa valkoinen raskas kangas puheen päälle. Ei. Ja minä napautan suuni kiinni.
Suljen silmäni ja pystyn kuvittelemaan sinut vierelleni, halaamaan minua ja lohduttamaan. Miksei voi olla jo kesä, mikset sä voisi olla jo täällä...? Tahtoisin kuiskata sinulle yhden asian.

Mä saan olla just tälläinen kuin olen. Enkö saakkin? Miksei kukaan vaan voi sanoa sitä silloin, kun sitä tarvitsisin. Mieli vähän sirpaleina, kyyneleet jyskyttämässä pienen sermin takana, sellainen minusta on tullut. Olen minä välillä onnellinenkin, useinkin. Hymyilen paljon ja luen kirjoja :) En ole masentunut, en mitään sellaista. Tämä vain kai kuuluu siihen mitä ulkomaailma nimittää kasvamiseksi. En kuvitellut tätä ihan tälläiseksi.

Osaan hengittää, osaan kävellä, osaan tehdä kaiken päin honkia, osaan kirjoittaa kasan runoja, osaan odottaa.
Mutta, kun en tahdo. En tahdo odottaa kesää ja sitä, että näen sielunsiskoni seuraavan kerran vasta sitten. Sisälläni on pieni ikävän jättämä aukko...

Tahdon irti näistä rutiineista, tylsästä elämän kaavasta. Kirjoitan tällä hetkellä romaania, "Unikuvitelmia"-nimistä kirjaa. Sen minä tahdon julkaista vielä joskus, yksi unelmistani olisi toteutunut, kun saisin lukea, että siitä pidettiin, että se on hyvä, ajatuksia herättävä.
Siihen kirjaan minä olen tallettanut kasan tunteita, omaa elämääni, kaiken tämän ajatustajunnan virran.

En vain tiedä sen loppujuonta. En tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi ja se pelottaa.
Olen siltikin päättänyt, että sen kirjan minä oikeasti kirjoitan loppuun. Vaikka sitten itkien ja hymyillen.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Tyttö sinä olet... Jenni Pääskysaari

Tyttö sinä olet...
Jenni Pääskysaari
140 sivua
Otava

Etsin tämän käsiini kirjastosta, koska olen kuullut tästä paljon hyvää ja no, on välillä mukava lukea ikäisilleni suunnattua kirjaa!
Tämän kirjan tarkoituksena on herättää ajatuksia, kannustaa ja rohkaista olemaan juuri sellainen kuin olet.

Itseäni tämä kirja ei kuitenkaan koskettanut. Se oli jotenkin liian yleisesti kerrottu. En löytänyt tekstistä itseäni, en löytänyt siitä ketään, löysin vain sanat, jotka tuntuivat olevan suoraan kuin jostain koulun tylsästä oppikirjasta.
Jotenkin olisin kaivannut teokseen enemmän niitä sanoja, jotka "Sinä voit voittaa", sijasta olisivat kertoneet: "Sinulla on lupa kaatua ja yrittää uudestaan."
Jos tahtoo kirjoittaa teoksen, joka rohkaisee nuoria, eikä sen silloin pitäisi olla nuoren näkökulmasta?

Koota vaikka kokoelma tavallisista nuorista ja antaa heidän puhua, ei kertoa miltein ympäripyöreitä totuuksia ja ohjeita.

En vaikuttunut valitettavasti tästä kirjasta, sen lukeminen oli jotenkin raskasta. Vaikka kirjan lopun vain lueskelinkin... se oli silti vain ihan ok. Positiivista oli Nana Sjöblomin luoma hana kuvitus ♡

maanantai 15. helmikuuta 2016

Terälehtiä (runo)

Ihastua, rakastua, rakastaa...
Terälehti leijuu hiljaa alas maahan
Revin niitä irti
sydän sirpaleina
sisälläni
Ensimmäinen, toinen...

Ne kelluvat metsälammella
allaan vain pimeä syvyys
se muu maailma

Ihastua...
Ensimmäinen on ajatus
Herkkä ja hennon punertava
Se on kutkuttavan ihana

Rakastua...
Toinen on keskemmällä kukkaa
sysipunainen, rakkaus
syvempää kaihoisaa kaipausta
Tahdon sinut tänne...

Rakastaa...
Lopulta kuulen odotettuja askeleita
Putoaa pölyiseen maahan,
terälehdet auki ja hajallaan

Hymy syttyy sisälläni
Palasit luokseni, kotiin
Murskaan kukan kengän pohjani alla
Enää ei tarvitse laskea
taidan jo tunteeni arvata

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton

Minun ystävänpäivän viettoni alkoi itseasiassa jo eilen, sillä aamullasella aloitin Ystävänpäivän lukumaratonin. Tai itseasiassa virallisesti aloitin sen 20 vaille neljä iltapäivästä...

Sunnuntaille ilmestyneiden menojen vuoksi, päätinkin, että lasken eilen aamulla loppuun luettujen kirjojen sivut mukaan varsinaiseen suoristukseeni ja lopetinkin maratoonaamisen sunnuntai aamuna. Eli maratoonini olikin sitten lauantaiaamusta vuorokausi eteenpäin.
Todellisuudessa taisin aktiivisesti lukea koko viikonlopun. Kerrankin äiti osui jossain oikeaan.

Lukumaratonit eivät poikkea normaalista arjestani :D
Luin kaksi kirjaa loppuun ja yhden kokonaisen:) Sivuja kertyi yhteensä 586. Ihan mukavasti sain luettua siis. Mihinkään täydelliseen lukumaratonfiilikseen en kuitenkaan päässyt, sen verran turhia taukoja kännykällä syntyi, vaikka en edes päivittyvää postausta tehnyt. Söin kyllä suklaata ja omenan, joten ne perinteet säilyivät :D Loppua kohden maratonini parani ja nautin lukemisesta suunnattomasti vielä lauantai-iltana puoli yhdeltätoista, jolloin oli pakko sammuttaa valo ja jättää loppukirja aamuksi.

Aloitin maratoonini Jenni Pääskysaaren kirjalla Tyttö sinä olet... Luin siitä viimeiset 36 sivua. Tämä kirja ei ihan ollut minun mieleeni.
Sen jälkeen käteeni valikoitui keskeneräisten pinosta ihmissusitrilogian toinen osa Häivähdys Maggie Stiefvaterilta, jonka luin yhdeltä istumalta loppuun. Kirja totaallisesti parani loppua kohden ja ryntäsinkin heti sarjan päätösosan Ikuisuus kimppuun :3
Ikuisuus vetäisi minut heti omaan maailmaansa ja opinkin rakastamaan jokikistä päähahmoa, joista yhtä inhosin vielä toisessa kirjassa. Tämä kirja itketti, nauratti ja minä jopa löysin itseni kirjan rivien välistä, kaihoisa tunnelma (kirjakauppa ♡ metsä ♡ revontulien katsominen ♡) ah, tämä trilogia nousee lempikirjojeni joukkoon!

En sanoisi tätä lukumaratonia täydelliseksi (jouduin siivoamaan...), mutta kivaa minulla oli jokatapauksessa!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Puoliaikuinen

Voisin rukoilla,
jotta saisin kuulla vastauksen
Tahdon tietää, vaikka
ymmärrän, että elämä
ei ole pelkkää leikkiä,
se on muutakin kuin hunajaa.

Tähän voisi melkein tottua,
että kituutan omassa huoneessani
peläten maailman kuulevan huokaukseni
ja ajattelevan, että on oon siis taas yksi teini,
yksi puoliaikuinen kastettuna tervaan
 ja kieritetty mielikuvituksen höyhenissä.

En tahtonut kasvaa tälläiseksi,
en tahtonut oppia elämään
erossa ystävästä
Mutta tässä mä istun,
nilkat ristissä

voittajana
tyytyväisenä

Arkielämää

Perjantaina oli matematiikan koe ja englannin sanakoe. Jouduin tiistaista lähtien heräämään koko loppu arkiviikon aamuseitsemältä... Torstaina koulua oli neljään. Keskiviikkona oli liikuntaa ja jalkalihakset edelleen kipeät. Tiistaina vaihtui koulussa jakso edellistä kolme kertaa raskaampaan...

Hymyilet nyt vain sille opettajalle... noin, hyvä. Positiivinen vaikutelma luotu, kuuntelet sitä vähän aikaa ja viittaat. Tehty.
Jos vaikka alkaisi sitten piirtämään?

Perusminä. Musiikintunti vaihtui kuviksentunniksi osaltani, koska odottellessani vuoroani päästä soittamaan (lue: säätäämään jotain niillä rummuilla pakon edessä) raapustelin vihkon kanteen miltein koko tunnin :D

Minä itseasiassa pidän koulunkäynnistä (liikuntaa ei lasketa), pidän opettajalle vastaamisesta ja muutenkin - jotenkin joka päivä tapahtuu jotain hauskaa.
Minulla alkoi tässä jaksossa taas englannin opiskelu, oih.

Kikatan niillä tunneilla koko ajan. Opettaja on maineeltaan yksi koulun ankarimmasta... (Hän vain vannottaa kaikkia olemaan kertomatta kenellekkään, että on oikeasti ihan mukava :D) Yksi luokkamme pojista taitaa tätä menoa päästä opettajan koiraksi:
"Poika kirjoita", "Poika nyt kirjoitat", "Poika istu."
Kuulosti ihan siltä kuin olisi komentanut pientä koiranpentua! (Joskin niitä taitaa olla helpompi komentaa ja yrittää saada tottelemaaan kuin yläastetta käyvää poikaa)

Eikö meidän oppilaiden todella muuten pitäisi alkaa pitää opettajille "yleissivistystunteja aka. näiden opit ymmärtämään oppilaittesi puhumaa kieltä"?
Koska välillä tuntuu, että opettajat ovat ihan pihalla mistä me puhumme...
Ja olisi myös mukava saada antaa opettajille myöhästymismerkintöjä? :D He ovat Aina myöhässä.

Koko loppuviikon ajan, minä luin vain iltaisin kokeisiin ja tein läksyjä... Onneksi perjantaina pääsin käymään mummolassa ja kävimme syömässä ulkona.
Minun piti ottaa kuva ruuastani, mutta - muistin sen vasta, kun lautanen oli jo tyhjä.
Onneksi nyt on viikonloppu, ei tarvitse murehtia koulusta, jes!

Mitäs teille kuuluu? :3 Minulle ainakin hyvää, pääsen vihdoin lukemaan kasan keskenjääneitä kirjoja pois alta Ystävänpäivän lukumaratonissa.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Ollaanko me ikinä me (runo)

Yksinäinen kyynel sielussa
mieli miekan terällä
haavoittuvaisena

avaa silmät
herää herää nyt

Sano, että siellä on jo kesä
aurinko ja ennen kaikkea sinä
Kerro, että..

Puristan silmäni tiukemmin kiinni
Älä sanokaan mitään
koska niin kovasti pelkään
toiveista sekaisin
jos sittenkin voisit
tahtoisit kuiskata
Sen mitä hartaimmin toivon
jos se olisikin totta?
kuiskaisitko sen huulilleni

Olen kyllästynyt odottamaan
aamukahdelta heräämiseen
tähän tunteeseen

Siihen, että sinulle
en voi kuitenkaan kirjoittaa kaikesta
en tahdo rikkoa lumousta
luopua toivoista,
jos et kuiskaa mitään huulille.

Tahtoisin vain saada vastauksesi,
tietää ollaanko ikinä me.
Ja vähän enemmän.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Jos en puhu niin höpötän



Metsän kiljuntaa
kuulen lintujen juttelua
ymmärrän niitä sanottamia lauseita
ääneen kuiskattujen välissä
Kuulen sinun puheesi
ajatuksissani
metsän hiljaisuuden keskellä
Onko vielä pitkä matka kotiin?

Ja niin se aika vaan vierii ja kierii eteenpäin. Lauantaina käytin miltein 3 h blogin uuden ulkoasun tekemiseen, kiitos Bloggerin, jolla on uhmaikä... Se päätti sitten heittää minut ulos kesken tallennuksen ja muutenkin kiukutteli... Kuulostaako tutulta? :D
Mitäs muuten tykkäätte tästä ulkoasusta? :3 Jotenkin tuli eilen sellainen ole, että miksei voi olla jo kesä ja lämmin ja loma jajaja... lopputuloksena syntyi sitten tälläistä.

Luin tässä tällä viikolla yhden kirjan loppuun ja aloitin toista. Minun kylläkin Olisi pitänyt sen aikaa tehdä koulujuttuja... nääh, kyllä nekin ehti tehdä siinä varttia yli yhdeksän illalla.
Smaragdinvihreä on ihana kirja! Rakastan Rakkaus ei katso aikaa-trilogiaa ♡ Se on mukaansatempaava, upea ja ennenkaikkea hulvaton.
Mutta...

Luettuani tämän viimeisen osan toiseen kertaan... *hautaa kasvot käsiinsä* En todellakaan muistanut tämän olevan jotenkin näin epäuskottava.. kuolemattomuuksia ja ties mitä aikaparadokseja kaikkiin erilaisiin suuntiin! Ei ei. EI.
Muuten...

Tämä on varsin loistava kirja! :3 Pidän paljon tämän kirjan hahmoista, varsinkin yksi pikku demoni on minun mieleeni. Ja aikamatkustus, ah. Se on kyllä mielenkiintoista!

Seuraavaksi minun lukujonossa ovat Häivähdys ja Sudenveli, jotka pitäis saada loppuun vielä tässä jossain vaiheessa. Paras hetki tässä viikonlopussa on ehdottomasti, kun voit vain lukea puolipäivää ja tajuta, että sinulla on vielä kello yhdeltä yöpuku päällä.


torstai 4. helmikuuta 2016

Kuka meitä on tuomitsemaan?

Me tuomitsemme itse toisemme, halveksumme muita ja alennumme juoruilemaan ties mistä keskenämme. Väitämme olevamme maailman älykkäin laji. Olemme samalla sen tyhmin.

Ihminen on se, joka on muuttanut maailman kulun, sulattanut jäätiköitä, metsästänyt eläimiä sukupuuttoon. Sellaisia me olemme, metsästäjiä aseinamme terävä kieli ja kekseliäät aivot.

Me tapamme toisiamme, kunnes jäljellä ovat vain ne voimakkaimmat. Mitä se vastapuoli tekikään? Mitä se sadat siviilit, tuhannet lapset tekivät?
Me haukumme toisiamme, katsomme virnuillen, kun joku juoksee kotiin itkemään. Mitä hän teki mielestämme väärin? Ei pukeutunut farkkuihin vai?
Me epäilemme toisiamme, katsomme sokeasti vain ulkonäön ja taustan perään. Miksemme kohota katseitamme silmiin, tutki vastaan tulevan hymyä. Missä ne hymyt edes ovat?

Me olemme hirviöitä, hyljeksittyjä eliöitä, tappajia, henkiin jääneitä selviytyjiä.
Mutta me olemme myös taiteilijoita, haaveilijoita, me kaikki olemme olleet joskus lapsia, hymyilleet niille tuntemattomille sedille ja tytöille bussissa, seisoneet uhmakkaina aurinkolasit päässä kaatosateessa. Se on meidän valintamme, ketä me haluamme olla.
Sillä kuka meitä on tuomitsemaan? Joku yläpuolinen voima? Eikös hänkin sitten muka ole joskus ollut nuori ja lapsi, tehnyt virheitä ja itkenyt kaatuessaan?

Minä ainakin olen kaatunut hymyillen, oppinut virheistäni. Tahdon olla haaveilija, antaa muille toisenkin mahdollisuuden, en se julma valkoperuukkinen tuomari. En suostu uskomaan, että tästä maailmasta tulee mustavalkoinen sitä mukaa, kun kasvan.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Taiteen parissa taas

Kävin sunnuntaina taidenäyttelyssä katselemassa kahden suomalaisen taiteilijan töitä, maalauksia ja veistoksia, joiden aiheet on otettu Kalevalasta ja Suomen mytologiasta :)
Vaikka en todellakaan usein missään näyttelyissä käy, pidän niistä silti. Olen aina pitänyt museoista ja muista, koska niissä voi vähän itse päättää mitä lukee ja katselee, kuinka paljon vai miettiikö ollenkaan teoksen tarkoitusta.

Taiteesta jää minulle aina hyvä olo. Vaikka osa töistä olisikin ollut pelottavia tai niin eriskummallisia, että en itse niihin saa selvää otetta niin taiteen katseleminen, oman tai toisen, on ollut aina kivaa! Pidän siitä miten muutamasta viivasta, varjostuksesta ja lyijykynän jäljestä saa aidon näköisen silmän. Rakastan sitä tunnetta, kun katsot valmista työtäsi ja voit olla siihen tyytyväinen, tämä onnistui.

Ja vaikkei onnistunutkaan, niin voit todeta, että sinulla oli sitä tehdessä hauskaa :D Pieleen menneet teokset kuuluvat asiaan! Ei mittasuhteilla niin väliä, jos tunnelma välittyy.
Oma asenteeni vähän kaikkea ja erityisesti kuvista kohtaan on:

"No niin - ja sitten pääsenkin pilaamaan taas tämänkin työn", sanoi pieni hullu tyttö maalitahra poskessa silmät loistaen ja suu hyväntuulisesti naurussa.

Lopputuloksella ei ole väliä, kunhan matka siihen on ollut hyvä.

Ja perfektionismin kannattajana, kyllä onnistuneet työt ovat kivoja :D

Aivan kuten nämäkin työt:






Ei näistä ihan tälläisiä pitänyt tulla. Ensimmäinen idea oli tuohon käsiveistokseen laittaa nuoli kämmeneen ja verinen pitkihansikkaan tapainen. Ei kimaltavaa ruusua ♡

Ja tämän perhosen kanssa olinkin matkalla vain siinä periaatteella, että "No mun piti tehdä joku välityö, katotaan mitä tästä tulee". Nyt voitte katsoa ja todetan, että glitteriä ei kannata antaa minulle... :D Saimme varmaankin ystävieni kanssa tätä menoa glitterin käyttökiellon, koska se kuvataiteen luokka oli hiitusen kimalteissa, kun tunti loppui...