sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Hetken onnessa

Musiikki kuulokkeissa, tuulen pistelyä poskilla, kylmän kihelmöintiä sormissa. Metsäpolku, jota kulkea eteenpäin ilman tarkkaa päämäärää, ympärillä kaikki kuolemassa, hitaasti ja yksin. Epätäydellisenä.

Pää tyhjänä ajatuksista, kädet kohotettuina, silmät suljettuina hatun varjossa. En ajattele ketään, en mitään. Vain sitä kuinka kaunista on kuolevassa metsässä. Erilaista kuin kesällä, jotenkin - taionomaisempi. Kaikki on liian hiljaista, liian yksinäistä, liian rauhallista. Kuin pieni keiju, jonka siivet on revitty, se hiljaisuus ennen nukahtamista. Metsä on riisuttu koristeellisista kukistaan ja kirkkaista väreistä. Jäljelle jää vain karheat puunrungot joihin nojata, taivas, johon kohottaa katseensa. Rauha ja alaston totuus. Kaikki kuolee aikanaan.

Ja se lohduttaa.

Kengät tanssahtelevat omia teitään, ei ketään missään ja liiankin monta ihmistä ympärillä. Siellä jossain, metsän reunamilla, musiikin ulkopuolella. Turvassa ajatusmuurin takana.

Mikään ei purista silmiä pakosta kiinni, kukaan ei kuiski korvissa. Tekisi mieli juosta ylämäkeen, kaatua puolukan varpujen sekaan, jäädä juuri tähään hetkeen. Antaa metsän kasvaa ympärillä, paeta, piiloutua, jopa omilta ajatuksilta.
Puut kaatuvat toisiaan kohti, pilvet pyörivät taivaalla, maailma pyörii hitaasti ympäri ja niin pyörin minäkin, vapaana. Hetken onnessa.

Tänä viikonloppuna rakastin sinistä kimallusta sormissa, kiiltävää kynsilakkaa, pitkiä ääniviestejä, joissa paras ystävä nauraa, salmiakkia, pimeyttä ympärillä, joka uuvuttaa, piilottaa, matikan läksyjä, vaikken tiedä, miksi, punaisia villasukkia, sukulaisvauvan hymyä ja lyijykynäpiirroksia.



sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Syysloma - vanhojen mekkojen lumoissa

Maanantai-keskiviikko olin kipeänä ja loppuviikon puolikuntoinen, yskä kiusasi ja teetä tuli lipitettyä joka välissä.
Torstaina kävin katsomassa Shrek-musikaalin ja perjantaina elokuvissa Love & Friendship. Musikaali oli oikeasti viihdyttävä, jos karsin seasta pikkulapsille suunnatut vitsit, joille pyörittelin enimmäkseen silmiä ja keskityin hahmojen väliseen tilannekomiikkaan.

Elokuva pieni pettymys.. Oli hauska nähdä pikkuveljen reaktio, kun tämä tajusi olevansa ainut poika koko elokuvasalissa :D Romanttinen Jane Austenin romaaniin perustavan elokuva ei ollut ihan häneen makuunsa. Vaikka ei se ollut kovin romanttinen, eikä hauska. Ihastuin kyllä päähenkilön Lady Susan Vernonin persoonaan ja mekkoihin. Nutturat ja korsetit, maata laahaavat helmat.. <3 Olen tainnut syntyä väärälle aikakaudelle.
Ja ne elokuvan tapahtumapaikat. Voisinkin asua sellaisessa vanhassa kartanossa.

Eli meni suunnitelmat hiukan uusiksi siitä, että tällä lomalla ahkeroin koulutyöt ensi viikolta pois alta.. Mitä äikän kirjotelman, kirja-analyysin, ympäristökurssin itsearvionnin ja retkiraportin ja yhden lehtijutun sijaan tein?

Tein sen pahan virheen, että avasin Yleareenan ja hei, kappas, mikäs tämä sarja on? Että juuh.. Katsoin sitten 11 jaksoa Milanon naisten paratiisia, kertoo 50-luvun Italiassa olevasta tavaratalosta ja sen työntekijöistä. Tekisi mieli välillä kuristaa se tavaratalon johtaja.. mutta kaipa rakkausdraamaan jää koukkuun, kun ei muuta ei voi tehdä :D
Haluan 50-luvun mekon <3 Sellaisen hiukan pyörivän ja kauniin simppelin.

Ja sitten, kun olin katsonut ne jaksot niin lauantaina laiskotutti ja löysin toisen oikeasti ainakin vielä hyvältä vaikuttavalta sarjan. Sinne jonnekkin 1700-luvun loppupuolen Englantiin sijoittuvan Poldark koukutti.

Kaksi kirjaa ja jotain sekalaisia alkuja parista kirjasta sain luetuksi päänsäryltäni. Eleanor & Park oli nopealukuinen ja suloinen rakkaustarina, jos jätän laskuista lopun, joka omasta mielestäni pilasi kirjan. Ja toisena luin Geek Girl: Matalalentoa mallitaivaalla. Se oli yllättävän hyvä, pidin kovasti. Tarpeeksi viihdyttävä, muttei täyttä humpuukia. Molemmat sopivaa lomaluettavaa :3

Pari iltaa olin ulkona, lintuparvia lenteli pilvitaivasta vasten, illalla pimeää ja aamulla on niin tuhottoman kylmä. Toivottavasti ensi viikolla voisi mennä vielä pyörällä kouluun.

Mitenkäs teidän syyslomanne? :)



maanantai 17. lokakuuta 2016

Syysloma alkaa, jihuu!



Torstaina olin hammaslääkärissä ja täytyy sanoa, että puolipäivää toinen puoli suusta tunnottomana ja kipeänä ei ole hauskaa, varsinkaan, kun heti aamulla on englantia ja matikan tunnilla en oikein polynomeihin pystynyt keskittymään.. Perjantai oli hyvä päivä. Kuviksen tuplatunti ja äikän tunnin luin kirjaa <3

Kuviksen keskeneräinen maalaus


Jestas, olen lukenut taas vaihteeksi oikeasti paljon. Ihanaa, olenkin kaivannut nenä kiinni kirjassa oleskelua. Ainut haittapuoli asiassa on se, että lukiessa tekisi mieli syödä jotain ja sitten, kun syön niin lukeminen pitkittään sitä liiaksi. Koska enhän minä vain voi jättää hyvän kirjan lukemista silloin, kun äiti ei ole patistamassa laittamaan kirjaa pois ruokapöydältä...

Keskiviikkona minulta lähti ääni ja liikkatunnin vietin seiskakerroksessa koululla kirjaa lukien. Ei ehkä tee hyvää liikkanumerolle, mutta en minä oikein halunnut suunnistamaankaan mennä ja opettaja antoi luvan jäädä puolikuntoisuuden takia pois tunnilta. 

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki osottautui kauniiksi kertomuksesta, ei pelkästään naisparituksen vuoksi, vaan kielen. Osa lauseista vähän takkuili ja tuntui jäävän kesken, osa ei oikein avautunut ollenkaan. Mutta kaunista luettavaa koko tarina, jotenkin olisin vain kaivannut alkuun enemmän selittämistä. Sellaisen Taru Sormusten herrasta-maisen historiaselityksen.
Nyt jäi kirjan fantasiamaailma hiukan kysymysmerkille minun kohdallani. Toisaalta tässä oli kyllä muutamia erittäin ihania kohtia. Kirja oli nopeaa luettavaa, se täytyy mainita. Ei ehkä parhaimmistoa "Heitänpä nyt aivot narikkaan"-lukulistalla, mutta mielenkiintoista.

Ehkä kirjan syvällinen puoli ei oikein avautunut minulle, jotenkin tuntui, että jotain tämä vielä kaipaisi.

Lauantai illalla lopetin vielä Torey Haydenin kirjan Viattomat. En tiedä, miksi nauroin niin paljon. Ei tämä edes ollut hyvä kirja ja eihän lapsen kidnappaamisessa ole mitään hauskaa, mutta kai sekin vain tuntui hullunkuriselta, motiivit kidnappauksen takana.
Kuka ihan oikeasti saa päähänsä ottaa 9-vuotiaan lapsen autonsa kyytiin ja kun kuulee tämän olevan kuuluisan näyttelijän lapsi, niin ajattelee: "Hei, nythän minä voisin pyytää hänestä rahaa niin saadaan hauta-arkun laskut ja muut maksettua.."?

Toinen aivan ihana asia kirjojen lukemisen ohella on nyt oleva syysloma. Jes, jes jes! Saan taas nukkua pitkään <3 Pääsen kirjoittamaan äikän kertomusta. Prologissa jo 700 sanaa valmiina :D

Eipä minulla mitään kauhean ihmeellistä ole syyslomalle tiedossa, kävin lauantaina kirjastossa ja sunnuntai hurahti kaverin kanssa kaupungilla pyörähtämässä. Kahvilat, vanhat tapetit, keltaiset vaahteranlehdet puissa ja vesipisarat syksynlehdissä on ihania.






keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Torey Hayden Tiikerin lapsi

Tahdon enemmän. 428 sivua Sheilan elämää ei riitä, tahdon luvut niistä päivistä jolloin hän oli karkuteillä, niistä vuosista lastenkodeissa.

Luin äskettäin loppuun kirjan Tiikerin lapsi. Tai itseasiassa tässä on kaksi kirjaa yhdessä. One Child, 1980, (kirjan luvut 1-20) ja The Tiger's Child, 1995, joka kertoo punkkarityylin omaksuneen, värjätyt permanentti hiukset ja kirppareilta ostetut mustat raskaat työmiehen kengät, tälläisen tytön, Sheilan nuoruusvuosista.

Kirjan päähenkilö on Sheila, vaaleatukkainen riiviö, One Childin alussa likainen ja nälkäinen, vihaisesti katsova 6-vuotias, poikkeuksellisen älykkäästi kehittynyt lapsi, joka asuu siirtotyöläisten leirillä kurjassa hökkelissä alkoholistisen isänsä kanssa. Sheila otetaan Toreyn luokalle, jossa ovat ne oppilaat, joita ei voida sijoittaa muille luokille. Ne ylijäämät, henkisesti häiriintyneet, autistiset jne. Tähän sekalaiseen "hullujen luokkaan", kuten heitä nimitetään, otetaan Sheila, jonka tämän äiti on hylännyt, joka tarvitsee rakkautta ja roikkuukin kiinni opettajassaan huomiota hakien. Jos hän ei saa huomiota, hän alkaa kirkua ja kiukutella.
Kertojana toimii Torey, häiriintyneiden lasten kanssa toiminut opettaja, joka kuuluu siihen koulukuntaan, joka sallii itsensä kiintyä oppilaisiinsa. Pidin Toreystä ehkä jopa enemmän kuin kenestäkään muusta kirjan henkilöstä, koska hän oli jotenkin heistä luontevin, inhimillisin.

Amerikkaan sijoittuva tositapahtumiin perustuva kirja - aivan hirveitä aiheita käsittelevä. Lapsen seksuaalisesti kaltoin kohtelu, isän alkoholi- ja huumeongelmat, köyhyys, rakkauden puute, henkiset traumat. Kirja, joka koukutti lukemaan meluisalla koulunkäytävällä, lukemaan myöhään yöhön, lukemaan sivu sivun jälkeen.
Sain taas huomata tätä kirjaa lukiessa sen ihanan tunteen, kun luet monta kymmentä sivua katsettasi kohottamatta ja olet niin uppoutunut tapahtumiin ettet huomaa mitään ympärilläsi tapahtuvaa.

Jos kirja saa minut lähes itkemään, nauramaan niin, että mahaan sattuu ja on siltikin looginen, realistinen ilman tylsyyttä - eikö se silloin ole onnistunut? Johtunee joko hyvien kirjojen puutteesta tai sitten tämä on oikeasti aivan älyttömän mielenkiintoinen ja loistava kirja. Pidin suunnattomasti siitä, että itse kirjassa puhutaan tämän kirjan kirjoittamisesta ja Sheilasta esimerkiksi tuntuu hassulta olla kirjan hahmona. Se antoi hahmoille syvyyttä, he olivat muutakin kuin sanoja paperilla ja sitähän he ovat.

Ihastuin tarinaan niin pitkälle kuin pystyin, kunnes tapahtumat järkyttivät. Kirja, joka herättää tunteita ja ajatuksia, pidin kovasti. Kuinka kauheaa onkaan oikeasti elää kurjassa elämäntilanteessa, jonne joku raottaa ikkunaa paremmasta ja äkkiä - se joku temmataan pois elämästä, jättää sinut ja se parempi elämä, jota sait maistaa, se otetaan sinulta pois ja palaat vanhaan elämääsi..


Kustantaja Otava
Painettu Keuruulla 1996

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Tämä viikko oli ihan ok

Perjantai alkoi hyvin. Sain saksan kokeen takaisin ja tulin niin onnelliseksi, kun näin numeron. 10+! Ja koko kokeessa vain 4 kirjoitusvirhettä, joista yksi ihan pelkkä huolimattomuuttani. Siis ihan oikeasti, olen niin tyytyväinen!  En ole tainnut kolmosen jälkeen saanut saksan isostakokeesta 10+, en varmaan silloinkaan. Saksan opettaja kehui itsearvioinnissani minua kypsäksi ja vastuuntuntoiseksi. Välillä tuntuu, että olen ainut ihminen jolle merkitsevät aivan hirveästi opettajien palautteet ja kehut.
Kemian koekin tuntui menneen hyvin ja ehdin jopa piirtää opettajani koepaperiin, pieni lyijykynäpiirros vain, kun aikaa jäi.

Ja sitten alkoi se pieni alamäki.. Terveystiedon tunti, joka nyt muutenkin oli erittäin epämiellyttävä päättyi kokeiden takaisin palautukseen. Arvatkaas kolme kertaa harmittiko, kun sain 9+ opettajan epäselvien kysymyksien takia. Enkä ollut edes ainoa, jolle niin oli käynyt.
Se siitä kympistä sitten päättötodistukseen, hei hei.. Jos kokeessa pyydetään ottamaan kantaa tiettyyn väitteeseen ja perustelemaan oma kanta, niin kertokaahan missä vaiheessa tehtävänantoa on käsketty kirjoittamaan mahdollisimman subjektiiviisesti väitteestä. Koska opettajahan ei missään vaiheessa kenenkään mielipidettä kysynyt omasta mielestään, vaikka tehtävänanto sellaiseen suoraan viittaa...

Perjantai-ilta meni bilsan tutkielmaa väsätessä, en ole yhtään tyytyväinen siihen mitä sain aikaan, mutta menköön. Kai se nyt ihan hyväksi kelpuutetaan, kun tietoa ei oikein korpisoista lyhyellä ajalla tahtonut löytää.

Että se siitä rentouttavasti ja mukavasti viikonlopun alusta. Jotenkin jäi vähän karvasmaku suuhun, kun vasta seitsemän jälkeen oikeasti pystyin jollain tasolla koulutehtävät unohtamaan. Eilen yölläkin näin ihan hirvittävää painajaista ja koko eilisen taisin suurinpiirtein olla kännykällä tai nenä kiinni kirjassa.

Motivaatio tuntuu muutenkin olevan tällä hetkellä vähän karkuteillä, kyllä minä niihin kokeisiin luin ja yritin panostaa - siltikin harmitti, kun sain vain 9 puokit äikästä ja bilsasta.
Onneksi nyt vaihtuu jakso, ensi viikolla alkaa historia <3 Ja kuviksen valinnainen <3

En vain jaksaisi joka aamu raahautua kouluun ja sieltä väsyneenä läksyjä tekemään. Ja jossain välissä pitäisi ehtiä tehdä jotain mukavaakin. En saa laskettua alas kympin odotuksia, en saa päätäni tyhjäksi kaikista pikkupettymyksistä ja koko perjantai-illan oli jotenkin niin hirveä olo, kun en tiedä, että miten kemian kokeeni meni (haluan vain tietää vastaako opettaja mitään piirroksen sivussa olleeseen lauseeneeni)... En vaan jaksa. Kaikki aika menee kouluun.

Muuten tämä viikko on ollut ihan ok. Kaverit kehuivat kauniiksi koulussa, se kohotti mieltä ihanasti.
Maanantaina oli kyllä kuvataidekoulussakin sellainen olo, että en osaa mitään ja sama jatkui hiukan tiistainakin.. ehkä ensi viikko on parempi. Ehkä minä saan lokakuusta sellaisen, josta jää käteen jotain. Kun on se syyslomakin.