sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Eyedrawings❤



Yritin tänään ja jo eilenkin lukea historiaa ja ruotsia - ehkä hissan ope antaa mulle kympin, jos piirrän oikein hienon silmän kokeen taakse?

Ei kyllä mä sain koealueen luettua, mutta jotenkin koin tänä viikonloppuna taas herätyksen ja valtavan inspiraatiohyökyaallon piirtämiseen. Piirtelin silmiä taas vaihteeksi - ja kerrankin ne ei oo jossain matikan vihon takakannnessa :D




Tein jopa instagramiin pitkästä aikaa taidekäyttäjän @artinsidesoul

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kaaos on mennyttä



Tähän viikkoon on mahtunut paljon auringossa kävelyä ja älyttömän paljon musiikin kuuntelua. Huoneen siivousta, pullien leivontaa ja kukallisen lempihameen käyttöä. Lumisateen katselua ikkunan takaa, uskonnon esseen kirjoittamista mahtipontisella otsikolla Martin Lutherin elämä ja teot, suloisten kissojen maalaamista ja mahdollisimman myöhään nukkumista.



Olen ollut erään ystäväni kanssa metsässä fiilistelemässä sieltä saatavien kuvien ihanuutta. Hypittiin purojen yli, kuvailtiin kännykät automaattisesti taiteellisesti vinossa pilvistä taivasta ja tummanvihreitä puita parin sadan kuvan edestä. Pitelin matkalaturia, kipusin kalliolle, jotta kengät ei näkyisi kuvissa. Harmiteltiin, kun ei voitu pyytää valkoisen auton omistajaa siirtämään autoaan, jotta oltaisiin saatu söpö kuva kadusta.

Lähimetsä näytti silloin kovin syksyiseltä, polut heinikon keskellä näyttivät jatkuvan loputtomiin ❤





Maanantaina alotin kuviskoulussa maalaukseni - niin ihana oli päästä animaatioperiodin tietokonesäädön jälkeen vain yksinkertaisesti maalaamaan. Musiikkia, hiukset jotenkuten nutturalla, roiskeita täynnä oleva maalaustakki päällä, jonka selässä taisi lukea Hit me.

Olen tällä viikolla taas ylikuluttanut sanaa ihana, istunut liian paljon koulun käytävillä hiljaa, letittänyt hiuksia ja syönyt tavallista enemmän kasvisruokaa.
Ensiviikolle tavoite: Syö koulussa sitä kasvisruokaa.




Äikässä lukutunnin istuin näyttämön reunalla seinään ja ikkunalautaan nojaten huiviin käpertyneenä. Oli minulla joku kirja kädessä, mutta kuuntelin musiikkia kuulokkeista, jossain vaiheessa musiikkiin sekoittui sateen ropina ulkoa. Jossain vaiheessa kaivoin pikkusiskolta lainassa olevasta repustani ruotsin vihon ja aloin kirjoittamaan runoja. Se oli ihana tunti, opettaja ei huomauttanut mitään, että en edes lukenut yhtään.

sateen jälkeen paistaa aurinko


mutta minä rakastan sitä hetkeä, kun seison kevätpilvien alla, paljaat varpaat kostealla nurmikolla

niskaani tippuu pisaroita kuusen oksista

silloin ilmassa on magiaa

valo siivilöityy lehtikaton takaa


valkeuden poika leikkii kuurupiiloa siivekkäiden varjon ilkiöiden kanssa, tanssii sirot kädet kohotettuina pehmeällä havumatolla, jättää pimeään hehkumaan valoroiskeita jalanjäljissään

hipaisee kevättuulen virtauksista punotulla huivillaan karheaa karnaa, saa kuusenpihkan hehkumaan meripihkan lailla

pojan mekon kevyt kangas viistää maata


kun hämähäkinseitit kimaltavat kasteesta

ja vihreät oksat huojuvat vasten kultaista loistoa, pimeyteen eksynyttä valoa, jonka avonaiset kiharat hiukset viistävät luontoäidin selkää

kähertyvät joka paikkaan, nauttivat aamusta


kun metsä tuoksuu

vastaheränneelle, uusille aluille

rakkaille muistoille

sitä hetkeä minä rakastan


rakastan sadetta

ole sinä minun sateeni niin aika toimikoon aurinkonamme


Nyt perjantaina meillä oli koulusta vapaata kiitos taksvärkin, siivoilin ja leivoin meillä kotona. Iik, nään taas mun lattian ja kirjoituspöydän. Mun kotoisa luova kaaos on mennyttä vähäks aikaa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hymy, joka ei yllä silmiin

joskus minä nauran
hymyn levitessä kasvoilleni, hampaiden vilahtaessa
ja samaan aikaan
sisälläni kaikki on sammunutta
vain kasa tuhkaa

jonka sinä voisit puhaltaa pois
levittää kirkkaaseen järven veteen ja antaa laskeutua pohjaan
vaikka ei siitä olisi mitään hyötyä
olisin haitaksi ympäristölle
ravintoa vain syanobakteereille

joskus minä itken
hiljaa ja kyynelettömästi
sillä sisälläni kaikki palaa valkeassa savussa
tunteiden liekkimeri
vihan ja katkeruuden katku
häkämyrkytyksen oireita

ja kaikki se paha olo
käpertyy sisälleni loisimaan kotiaan

ja joskus
harvoin - se purkautuu

kun päässäni kilahtaa, kun sinä kosketat minua
pitkään aikaan ensimmäisenä
annat lämmön, joka sytyttää minut uudestaan
palamaan kuin vahakynttilän

kunnes sammun taas
kun joku puhaltaa
ja pimeys valtaa sydänlangan pään


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Beauty and the Beast 💛





Lauantaina istuin elokuvateatterissa katsomassa uusinta Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö-elokuvaa. Lumouduin täysin. Mukaansa tempaava, kaunis kokonaisuus ja ne puhuvat tavarat olivat niin huvittavia ranskalaisina korostuksineen ja rakkaustarinoineen.
Elokuvat eivät yleensä saa minua itkemään ja vaikka klassikkosatuun pohjautuvana tämän tiesin onnellisesti loppuvan, niin silti nousi kyyneleet silmäkulmiin tätä katsoessa.
Kaikki ne maisemat, laulut, tanssiaismekot & erityisesti Emma Watson <3 Ei jestas, oli kyllä näkemisen arvoinen. Ei tarvinnut kuin kerran alussa muistuttaa itseäni, että ehei, kuules nyt, et edelleenkään ole katsomassa Hermionea.


Se elokuva sai niin nauramaan kuin oikeasti säikkymää susikohtauksillaan. 3D-efektien takia olin välillä kiljaista, kun jokin ilmestyi metelillä odottamatta kohtaukseen!

Elokuvan linnan suuri kirjastohuone oli aivan ihana, pystyin hyvin samaistumaan siihen Bellen iloon, kun kirjoja oli katosta lattiaan asti kaikki seinät täynnä. Ja muutenkin - rakkaustarina tytön ja hirviön välillä oli kuvattu kauniiksi. Kaikki ne kävelyt talvisessa puutarhassa, kirjojen lukeminen yhdessä, kiistelyt, kun kaksi voimakastunteista alkavat riidellä- täydellistä.

Ainut, mikä hiukan jäi harmittamaan oli se, kun silmiini oli osunut, että tässä elokuvassa nähdään homohahmo. Joo, kyllähän henkilön heti tunnisti, mutta hei - olisiko sitä nyt voinut edes vähän isommin tuoda esiin? Ihan vähän vain, olisitte laittaneet siihen yhden kunnolla vihjaavan repliikin.

Mutta, jos mietitte, että kannattaako mennä katsomaan niin kehotan menemään! Itse rakastuin valtavasti.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Torstai tuntuu perjantailta

Hymyilen, koska tunnistan seuraavan kappaleen soittolistalta sen alkusoinnuista. Koska voin kävellä kotiin auringon paisteessa, uskotella itselleni, että nyt on jo kevät, vaikka vieressä ovat vielä hiekasta mustat lumikasat. Koska voin poiketa käymään metsässä ja hengittää.

Joku on tuonut etuoven portailleen ruukun keltaisia narsisseja.



Ajattelen, että miksi me tahdotaan tappaa tää planeetta. Miten joku ei voi uskoa ilmastonmuutokseen? Miksi?
Koska se on tässä ja nyt, nämä lumet ja jäätiköt sulavat jo. Mieleen muistuu kuva kyyneleistä, jotka pyyhitään poskelta. Viimeseksi näin sellaisen tänään.

"Ole se muutos jonka tahdot nähtävän", Vaik loppu alkais häämöttää"



Kuuntelen tutuiksi tulleita kappaleita, irtohiekka lentää kengän sisään, painaa paljasta nilkkaa. Torstai tuntuu perjantailta. Tekisi mieli letittää jonkun hiuksia, tehdä jonkinlaisen kalanruotoletin niin kuin tänään koulun käytävällä.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

musteorvokkeja III

meidän ystävyytemme hävisi
kuihtui hiljalleen ja varisi maahan
mihin?

maatui mullaksi
miksi?

eikö siihen multaan voisi istuttaa uutta orvokkia?


oliko se minun vikani?
se, että etäännyimme
vai erkanivatko vain tiemme,
kun kasvoimme erillemme?
vai onko tämä kaikki vain pääni sisällä,
koska aina välillä sinä ilmestyt elämääni
kuin mitään ei ikinä olisi tapahtunutkaan
ja se satuttaa

sillä näen puhelimestani
kaksi kuukautta sitten
neljältä aamuyöstä
sinä viimeksi puhuit kanssani puoli tuntia

ja sitten yhtäkkiä olet oveni takana
hymyilet minulle ja sydämeni hyppää kurkkuuni
ovi kolahtaa kiinni, mutta sinä ehdit sisälle
kävelet jääkaapille ja ryhdyt laittamaan ruokaa
puran kankaisen kauppakassisi ja en kysy mitään

koska tulet luokseni vain silloin, kun maailma on heittänyt liikaa sontaa niskaasi
viimeksi se oli pieleen menneet naapurijuhlat
sitä edellisellä kerralla jättänyt poikaystävä
riita pomon kanssa
äitisi kuolema

korkkaat viinipullon auki
katat pöytään tumman punaiset servetit ja taittelet ne ohjeiden mukaisesti
nojaan sinuun
liutan kättäni paljaalla vyötärölläsi
"Mitä me juhlimme?"
"Meitä", vastaat kuiskaten ja suutelet minua hellästi
mutta

eihän ole mitään meitä
ei ainakaan tässä maailmassa
on vain ilmaa ja vuosia välissämme
välimatka, joka on liian lyhyt unohdettavaksi
liian pitkä, että tietäisin totuuden


makaan sotkussa olevien lakanoiden keskellä
sinä nukut rauhallisesti, hiukset hajallaan viuhkana
selässäsi näkyvät himmeät rusketusraidat kesältä

tuijotan tummaa lautakattoa, etsin puun oksien ja
syiden jättämistä kuvioista hahmoja
olen löytänyt kurjen
ketun pään

ajattelen
rakastitko sinä minua koskaan -
edes hetken?

joskus mietin
käytätkö sinä minua hyväksesi
sillä tiedän, että et oikeasti rakasta minua
tai rakastat
omalla rosoisella tavallasi

en vain enää osaa elää ilman sinua
kasvoit kerran kiinni sydämeeni
ja, kun poimin sen palaset yhteen
kyynelillä tuhrituin käsin

sinä tulit takaisin
sinulla on valta rikkoa sydämeni uudestaan
sinulla on tiedot ja taidot siihen
mutta leikit kuin kissaa ja hiirtä
et osaa päättää

huomaatko edes?

tiistai 14. maaliskuuta 2017

musteorvokkeja II

kaadan kylmenneen kahvin viemäristä alas
kerään hiukseni ylös sotkuiselle nutturalle
avaan laatikoston oven

teen aamiaiseksi voileivän,
vaikka kellotaulu näyttää puoli kolmea
aika raksuttaa eteenpäin
eteenpäin

sinä lähdit tuosta noin vain
ilmoittamatta mitään


muistatko sen kerran, kun suutelit minua
itse omasta aloitteestasi
sulin omaan hymyyni ja onneeni

se oli ensimmäinen kerta



ja viimeinen sellainen

luulin silloin hetken verran, että olit osannut vihdoin päättää, mitä tunnet minua kohtaan
mutta et sinä tiennyt, etkä taida tietää vieläkään

silloin minä luulin, että tämä elämä on täydellistä
että maailmasta ei lopu rakkaus kesken
että elämäni rakkaus olet sinä
että olen löytänyt onnellisuuden

silloin minä luulin rakastuneeni
tunsin leijuvani taivaissa
kahlaavani upottavassa suossa




ja lopulta putosin
















alas















osuin maahan ja hajosin sirpaleiksi
kaaduin terävään kivikkoon

särkeviä naarmuja, verinoro valui alas luomelta

rintaa kivisti

musteorvokkeja I

Kaikuvat päässäni yhä kaikki sanat, jotka
kuiskasit korvaani valehdellen
lämpien säteiden leikkiessä ihollani, seepran raitoja ikkunasta
huomisen valoa kaihtimien takaa
varjojen vaimentaessa huokaukset
tummat ja syvät
lihasten sykkeet, suljet silmäsi kiinni
selkäsi pehmeä kaari, puret huultasi ynähtäen

sanoja, jotka kuulostivat tutuilta,
jotka kirkkaassa päivän valossa tuntuvat latteilta
kuin olisin kuullut ne ennen


ehkä sinä lausuit samat kohteliaisuudet hänellekin

Puristat lakanan kulmaa sormillasi, kuulen raskaan hengityksesi, joka purkautuu huuliesi välistä
kiiltävät korkokenkäsi ovat farkkujeni vieressä lattialla

hellästi kuljetan sormenpäätäni
mustalla pitsisellä kankaalla,
sillä samalla, josta sukkanauhasi olivat tehty
tumma läikkä
viinilasin tahra raidallisessa puserossani
tunnen yhä tuoksusi ryppyisessä tyynyssäni
minttua ja rosmariinia, vanhojen kirjojen tuoksua

muistan, kuinka silloin joskus kerroit piirtäen sydäntä reidelleni,
että tuoksuin vaaleanpunaisilta kukkasilta
sait sen kuulostamaan erityiseltä
kikatin hiukan ja painoin suukon poskellesi
yhden niistä ensimmäisistä

Ja nyt sinä olet poissa
ehkä ikuisesti jättäen vain huulipunatahrat solisluulleni, musteorvokkeja sisäreisilleni
ehkä vain yhden päivän, koska tiedän, että palaat vielä
eivät ne sanat voineet kaikki olla vain valetta,
aamuyön huumaa vieraan sylissä, kun sinä et tiennyt
kuka olet ja mistä tulet

vaikka emmehän me ole vieraita
ainakin minä tunnen sinut, tiedän heikkoutesi suklaakermatoffeeseen, sen kuinka viherkasvisi kuolevat aina kuivuuteen,
kuinka järjestät sukkasi värijärjestykseen tummasta vaaleaan
elät järjestyksen kaaoksessa
yhtä epävarmana ja kesken kuin nuorenakin,
kun viinilasit olivat vielä hiilihappoista jaffaa, kun tanssimme yhdessä tähtien sammuessa taivaanrannassa

ja tunsit sinäkin minut - vuosia sitten, kun ensimmäisen painoin huuleni huulillesi kesämökillä aamuyöllä, kun olin ensimmäistä kertaa niin iloinen, etten ikinä ajatellut sen olevan vain väliaikaista, pieni kokeilu

silloinkin kerroit rakastavasi minua,
minä uskoin
ja sitten hajosin, etkä sinä ollut täällä lohduttamassa
niinhän se on aina ollut
sinä puhut, minä lohdutan
silloinkin, kun sanat eivät riittäneet ja kaikki oli kesken ja kaunista
kun puhe vaihtui syviksi halauksiksi

Tiedän, että palaat
silloin, kun sinä olet puolestasi taas rikki ja hylätty
soitat ovikelloa aina neljästi, ensimmäiset kerrat joka kerta hätäisesti peräkkäin
kaadut ovesta suoraan syliini ripsivärit levinneinä
ja kynnet valmiiksi leikattuina, tällä kertaa, jopa viilattuina

ja minä lohdutan sinua
niin kuin aina ennenkin
Teen sinusta ehjän ja kokonaisen,
maksan erääntyvän puhelinlaskusi, poistan kännykästäsi niiden ihmisten numerot, joita sammalluksissasi kerrot pettäneen sinua, satuttaneen
laitan kylpyveden lämpiämään ja juon vihreää teetä kanssasi, kun vannot kirosanojen kanssa muuttavasi elämäsi suunnan

Silloin kaikki tuntuu kodilta, tuoksuu uudelta ja raikkaalta
räsymatto lattialla, kissan karvoja ovenkarmiin tarttuneena
aamuhämärä laskeutuu parvekkeelle ja sinä nukahdat syliini pieni hymy huulillasi, istun siinä silittäen hiuksiasi
ja lopulta minäkin nukahdan

iltapäivällä herään ulko-oven pamahdukseen
kahvin keittimessä on kylmentynyttä kahvia, juusto hikoaa pöydällä ja tyynyllä eikä pöydällä ole lappua
olet poiminut farkkuni ylös lattialta tuolin karmille

aivan kuin mitään ei ikinä olisi tapahtunut

aina lopulta jään yksin, koska sinä opit selviytymään, etkä edes muista kiittää
koska ehkä kuitenkin olen sinulle vain ilmaa, pölyä tyhjässä huoneessa, lämpöä


rakkautta ilman ehtoja

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

ota musta kiinni, kun mä kaadun

Tämä viikonloppu on ollut yllättävän rentouttava ja ihana. Olen kävellyt auringon paisteisessa metsässä ilman hattuja ja hanskoja, luukuttanut Haloo Helsingin uutta levyä, pelannut lautapeliä matolla lojuen ystäväni kanssa hiukan liiankin kilpailuhenkisesti, kirjoittanut niin käsin kuin kännykälläkin erilaisia tekstejä, joista yhteen olen tyytyväinen ja silittänyt meille viikonlopuksi tulleita kissoja.

Haloo Helsingin uusin levy on aivan mahtava! Tykästyin heti muutamaan kappaleeseen, Rakasta mua nyt ja Terveisin mä.

"Vaikka tahdoin, vaikka toivoin pääseväni täältä pois Vaikka uskoin, etten koskaan tässä esimerkkinä nyt seisois Mul on uusi pää ja tahto elää joka päivä vähän enemmän Kiitos maailma, kiitos elämä, nöyrin terveisin mä"




Saatiin kaksi ragdoll-rotuista kissaa meille hoitoon. Nää ovat varastaneet mun sydämen totaallisesti - niin kauniita, sydäntä raastavan söpöjä ja ihania. Ilmoitin äidille, että haluan ehdottomasti kesällä synttärilahjani naukuvana ja elävä. Toinen näistä kissoista on niin jumalatar, istuu vain pikkuveljeni kirjoituspöydän tuolilla ja nukkuu. Tämä toinen, joka on näissä kuvissakin, sen sijaan näyttää olevan paljon uteliaampi, meinasi hypätä ikkunastakin ulos. Hän nukkuu tälläkin hetkellä tässä mun vieressäni kerälle käpertyneenä. Haluaisin kovasti tällaisen kehräävän karvakeon itsellenikin <3 Ostakaa mulle kissanpentu, kiitos.



Että lemmikkikuumeen lisäksi olen tuhlannut aikaani ja tajunnut ettei se nyt niin ajan tuhlausta ollutkaan, yrittänyt opetella ruotsin epäsäännöllisiä verbejä ja kirjoittanut tämän postauksen jo kertaalleen, mutta rakas ystävämme blogger jumittui ja poisti sen kokonaan. Arvatkaas ärsyynnyinkö.

(shh, nyt skippaat tän pätkän, jos et tahdo tulla spoilautuksi Skamista)
 
Katsoin Skamin 3. tuotantokauden kokonaan. Jotenkin aina niin rohkaisevaa, kun tv-sarjassa esiintyy homopari. Vielä ihanampaa on, kun asiaan suhtaudutaan aivan normaalina asiana. Isak ja Even olivat jotenkin niin - aito? Sellainen, joiden voisin kuvitella olevan hyvin olla olemassa jossain toisessa rinnakkaismaailmassa. Voi miksei minulla ole tyttöystävää.




torstai 9. maaliskuuta 2017

we'll get there eventually

Aika karkaa käsistä, en tänne blogiinkaan ole mitään ehtinyt tuon yhden mielipide-esseekirjoituksen lisäksi nyt maaliskuussa. Tulisipa jo kevät, olet jo aikas paljonkin kyllästynyt tähän lumeen ja kylmyyteen, kun se tietää aina loskaa.. Tekisi mieli jo päästä näkemään krookuksia ja lumikelloja, joinain lämpimänä päivinä pikkulinnut ovat lauleskelleet jo pensaiden oksilla viserrellen. Mutta nyt satoi lumi takaisin maahan.

 


Tällä viikolla on ollut jo ruotsin sanakoe, enkun sanakoe, ruotsin koe, uskonnon koe, toinen englannin sanakoe... En sitten oikeastaan ole muuta ehtinytkään tehdä kuin lukea yhteen kokeeseen ja sen tekemisen jälkeen tajuta, että ai kappas tänään luetaankin sitten tuota ainetta ja oho - mä en ees ookkaan alottanu vielä näiden vuosilukujen opettelua, hups mul olikin myös jotain sanoja opeteltavaksi..

Please, ihan oikeasti. Onneksi ei sentään ole ensiviikoksi ainakaan tiedossa vielä yhtään koetta. Mä oon hikihatussa päntännyt jotain antiikin rooman keisareita ja vuosilukuja (64, 250, 313, 380, 392...) jotka liittyvät jotenkin kristittyjen vainoihin... Jaa ei niitä edes kysytty kokeessa. Koulu osaa kyllä ahmia itselleen aina kiitettävästi vain enemmän ja enemmän ajastani.



Mutta on mulla tässä lähiaikoina ollut muutamia hauskoja ja ihania juttujakin! Mut yritettiin yhtenä päivänä joko luultavasti iskea tai sit yks lukiolaispoika oli oikeasti kiinnostunut siitä, mitä kirjaa luin. Sellainen tosi hyväkäytöksinen, mukavan tuntuinen, (oli vielä kaiken lisäksi kuulemman lukenut venäläistä runouttakin) mut auta armias se ihan-vähän-liian-pitkä-hiljaisuus, kun se tajusi minun olevan häntä kaks vuotta nuorempi. Ei jestas - sain niin hyvät naurut siitä itselleni, kun jäin pois bussista :D Tämän siitä saa, kun sattuu hymyilemään tuntemattomille.

Vähän aika sitten Ed Sheeran julkaisi uuden levyn ❤ Yhden kotimatkan koulusta lumihangessa kävelin kuulokkeet korvissa hymysuin, kädessä jonkun meidän luokkalaisen mulle lahjoittamat karkkipussin salmiakit. Oonko ainut ihminen, joka rakastaa salmiakkia yli kaiken? Se on niin hyvää. Kun välillä niin moni väittää sen vain olevan pahanmakuista heidän mielestään.
Ja ne Edin uudet kappaleet ovat aivan ihania, löysin heti omat lempparini ❣


/Niin kaunis ja surullinen kappale💕


/Sanoissa on vaan jotain.


/Sain tästä heti korvamadon :D

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Nettiystävyys on hyväksi

Kirjoitin tällä viikolla äidinkielessä puheen nettiystävyydestä. Sellaisen todella huonosti suunnitellun ja omia kokemuksia painottavan, mutta siitä iski kuitenkin into kirjoittaa jotain ajatuksia ylös.

Kuinka moni teistä on kuullut internetin vaaroista? Luulisin voivani yleistää, että kaikki ainakin jossain muodossa. Mutta sitten kuitenkin - jos todella tahdot omille puheillesi painoarvoa, jos tahdot esiintyä uskottavasti ja aidon oloisesti, niin eikö nimimerkki ole haitaksi? Kuka esiintyy nimimerkillä? Eivät ainakaan minun ystäväni. Kaikilla on oma nimi ja naama näkyvissä. Minulta tämä on kielletty, kiitos vanhempieni.

Anonyymisyydestä on paljon hyötyä, itsekin kirjoittelen nytkin nimimerkillä, mutta ei se silti oikeuta kirjoittelemaan aivan kaikkea, mitä mieleen juolahtaa. Ei vihapuhetta, ei mitään, josta olisi itselle tai muille haittaa tulevaisuudesta. Ja siltikin näen niitä puhuita kirjoitettavan, kuulen internetin kautta tapahtuneista identiteettivarkauksista, varoituksia siitä, että kuka vaan voi olla, mitä vain.

Miten sitä muka uskaltaa sitten edes yrittää tutustua uusiin ihmisiin netissä? Uskaltaako sitä? Tutustuuko kukaan?

Olen uskaltanut ja siitä on ollut paljon hyötyä minulle oli sitten kyse blogin perustamisessa tai elämän käännekohdassa. Olen saanut hyviä nauruja, lohdutuksia, tukea ja oikeita ystäviä. Osa heistä ovat tosin olleet hyvin tilapäisiä, osasta en ikinä tiennyt heidän oikeaa nimeään, mutta eihän se haittaa. Ihmisiä menee ja tulee oikeassa elämässäkin.

Miksi emme siis kannustaisi ystävyyteen ja tuttuvuuksiin netissä sen sijaan, että painottaisimme vain sen vaaroja nuorille? Emmekö voisi luoda itsellemme omaa persoonaa ja elämää myös internetissä? Jos kerran aikuiset etsivät deittipalveluista tosirakkauksiaan, miksi minä en saisi etsiä ystäviä? Parasta olisi varmaan painottaa vaaroilta suojatumista. Oikeasti. Oppia tiedostamaan vaarat ja riskit, mutta hei - voihan sitä tulla ryöstetyksi ihan kadulla keskellä kirkasta päivää.

Me voimme määrittää omat rajamme, mistä kerromme, kuinka paljon ja kenelle. Voimme napauttaa käyttäjätilimme yksityisiksi, laittaa profiilikuvaksi kissamme ja piiloutua nimimerkin taakse tai esiintyä julkisesti omalla nimellämme, jotta ystävämmekin löytävät meidät. Se jokaisen oma päätös, jota tulee kunnioittaa. Jokaisella on oikeus haluamaansa yksityiseen myös internetissä ilman painostusta ja ennakkoluuloja. Eikä sen pitäisi ihmetyttää ketään.
Miksette te kerro tätä lapsillenne? Että käyttäkää tervettä järkeä ja olkaa varovaisia, mutta ystäviä löytää myös netistä - jopa ulkomailta asti.

Miksemme hyödynnä tätä mahdollisuutta enemmän?
Keskustelun aloittamiseksi riittää ihan vain yksi kehuviesti tai kommentti sosiaalisessa mediassa. Tiettyyn ryhmään tai viestiketjuun liittyminen jne.
Internetistä jos, mistä voi löytää samanhenkisiä ihmisiä, puhua ja keskustella avoimesti. Se pystyy antamaan äänen niillekin, joilla sitä ei muuten olisi.

Nettiystävyyteen liittyvät ennakkoluulot alas, mehän elämme digitalisoitumisen aikaa.